Yleensä on ollut aurinkoisempaa tähän aikaan. Nyt putoaa vettä ja tuulee puut humisten. Hiljainen syntymäpäivä, jota vaimentaa myös yllättäen todettu obstruktiivinen bronchitis. Tohtori Jari-Vesa Isokotamäen määräämät rohdot helpottavat jo huomattavasti oloa.
Tulkitsen niin, että psykofyysinen olemukseni soi sisääntulon bakteerille, kun pitkään jatkunut työpaine laukesi. Niin kauan kuin työ vaatii, pysyy terveenä. Nyt on aikaa muutama päivä sairastaakin. Saan pakollisen täydellisen loman. Mitään ei huvita tehdä. Ruumis on viisas.
Alma jatkaa teatteriesityksen pyörittämistä Töllinmäessä, ja me täällä huollamme häntä edelleen parhaamme mukaan. Hauskaa että hän viihtyy tuolla Taatalassa, joka onkin ollut vailla asukasta koko kesän. Ennen vanhaan vanhempani viettivät siellä kesiä, isäni vielä yksin viimeiseen saakka.
Tänään on puitu budjettia hallituksen riihessä, ja jotakin sieltä odotetaan, jyviä vaiko akanoita. Jälkimmäisiä veikkasi Raimo Sailas eilen kovassa kolumnissaan Hesarissa. Se oli ymmärtääkseni täyttä asiaa. Kuka tunteekaan paremmin budjetin lonkerot kuin Sailas. Hallituksen pitäisi siis viimeinkin uskaltaa tehdä kovia rakenteellisia päätöksiä, joita se ei tietenkään uskalla tehdä. Vaalit ovat liian lähellä.
Nyt meillä on ensimmäisen kerran valtiovarainministeri, jonka kutsumuksena on jakaa rahaa – ensimmäiseksi eläkeläisille ja lapsiperheille. Ennen ministereinä oli todellisia pihtareita, tyyppiä Niinistö, Viinanen, Pekkala ja Koivisto. Joilta ei olisi hellinnyt mielellään mitään kenellekään. Synkistelivät vain ja näyttivät vakavaa naamaa. Nyt on toinen meininki, vaikka ajat vieläkin vakavammat.
Faija oli aikanaan 50-luvulta 70-luvulle valtiovarainministeriön virkamiehiä, ja totuin kuulemaan, kuinka valtion puolta pidettiin. Mitään ei herunut helposti. Aina pantiin vastaan pyytäjille. Vasta Virolainen 70-luvun alussa Sorsan hallituksessa avasi hanat valloilleen ja suorastaan tyrkytti rahaa järjestöille ym. Tämä synkisti faijan mielen. Valtion mies henkeen ja vereen.
Seuraamme kuinka Rinne taiteilee valtionvelan, pysähtyneen talouden, kilpailukyvyttömyyden ja demarien pyyteiden ristiaallokossa. Omia täytyy hyvittää, vaikkei rahoja olisikaan. Niinistön ja Sailaksen viisaat ohjeet kantautuvat arvatenkin kuuroille korville. Kuten Soini irvaili, pääasia että hallituksessa on kiva fiilis – vaikka sitten valtiolaiva ajaisi suoraan päin äkkiputousta.
Yksi huvittava juttu on sekin, että nyt vaaditaan järjestettyä aamutoimintaa lapsille ennen koulun alkua. Mites me aikanamme pärjäsimme? Pelattiin vaikka purkilla futista, keikuttiin koulun pihalla, hypättiin kilpaa vauhditonta kolmiloikkaa. Ei tarvittu ketään järjestämään toimintaa. Niinistö ehdotti puissa kiipeilyä, hyvä sekin, vaikka äidit nousevatkin heti kapinaan. Vanhana opettajana Artsi muisti Käpylästä, että yksikin kaveri kävi aamutuimiin omenavarkaissa koulun lähipihalla, neuvokasta ja omaehtoista toimintaa.
Meitä ei valvottu eikä ohjeistettu eikä meille järjestetty mitään paitsi ihan pakolliset. Kuulummehan suuriin ikäluokkiin, ja ihmeesti vain on pärjätty tässä yhä tiukentuvassa ja järjestäytyneemmässä yhteiskunnassa, jossa omalle aloitteelle tahdotaan jättää yhä vähemmän tilaa.
Markku Envall tuossa viestitti, että paalusta 69 alkaa viimeinen nuoruuden vuosi, sitten tulee peruuttamaton siirtyminen vanhuuteen. Saas nähdä. Vielä tuntuu nuorukaismaiselta. Lukenut Markun uusia aforismeja (Joka tähtiä tähystää) viisastuakseni edes vanhemmiten: ”Nuoruus on kerrostuma vanhan mielessä: mitä syvemmälle vajoaa, sitä kirkkaampana loistaa.” Olkoon niin, toivossa on silti elettävä.
27.8.2014