Norssin päivä, erityinen juhla hyvästä syystä. Puoli vuosisataa tuli täyteen siitä, kun pääsimme ylioppilaiksi. Sen kunniaksi kokoonnuimme, niin me klassikot kuin linjat, vanhaan kouluun. Keskustelimme kuohuviiniä kohotellen ensin toisessa kerroksessa, saimme Juhani Saloniuksen opastuksin katsella koulun nykytiloja ja päädyimme juhlasaliin nauttimaan ohjelmasta ja hyvästä illallisesta. Pajari oli ruokavastaava, Jukkis Virta yleisvastaava.

Enpä olisi ikänä uskonut ruokaryyppyjä ja viiniä siemailevani juhlasalissa, jossa jäykkinä jonoissa kuuntelimme sadat aamuhartaudet aikoinamme. Nykyisin ei sellaisia enää pidetä, parven urutkin kuulemma epäkunnossa. Manu Konttinen niillä moduloi meidät taannoin terävään vireeseen ennen oppitunteja. Taisi Lassi Rajamaakin joskus päästä polkemaan urkuja.

Tässä täytyy heti siteerata Haban eli Harry Halénin riemukasta muistelmaa "Ei voi nahkaa kylliksi varoittaa":

"Kummallinen koulu, jossa hirmuiset opettajat vain vaanivat tilaisuutta iskeäkseen niskaan, ja kuitenkin jotkut uskalsivat harrastaa vaikka mitä. Rukousten aikana opettajan on huono sännätä rivistön keskelle huitomaan, mutta heti ovella saattaa luiseva käsi temmata kunnottoman ulos ruodusta. Opettajat ovat sijoittuneet pitkin seinustoja kautta salin kuin lammaslaumaa piirittävät sudet."

Nyt oli tunnelma salissa huomattavasti vapautuneempi. Kuultiin Jorma Kaimion puhe ja Eero Huovinen siunasi joukosta ennen aikojaan poistuneet. Laulettiinkin niin pirusti, sillä joukossa oli YL:stä tuttuja äänivaroja. Harvoin on Suvivirsi tai Gaudeamus igitur simahtanut niin uljaasti kuin tässä kevätiltaisessa juhlassa.

Siilitukkainen linja Huovinen teki katalan tempun haastamalla minut ex tempore puhumaan, koska olen mukamas voittanut kulttuurikilpailussa Norssin puhemestaruuden. Yleensä emerituspiispaa pitäisi uskoa, joten en ryhtynyt väittelemään. Sen sijaan muistin Jussi Saloniuksen pitäneen kilpailussa komean puheen keskustelun tärkeydestä. No sitä sai poika sitten kokea riittämiin julkisen sovittelu-uransa aikana. Kommentoin päiväkirjaani ytimekkäästi Saloniusta: "Tärkeä jäkälä". Profeetallinen havainto sekin.

Lueskelin nimittäin muistoja verestääkseni päiväkirjaani seitsemänneltä luokalta 1962 ja saatoin kehaista, että todella saavutin kulttuurikisassa toisen palkinnon novellien sarjassa, heti koulun kirjallisen mestarin Tapani Päiväsen jälkeen. Siitä sain valtavasti puhkua, luin kotiainetta varten Hurskaan kurjuuden pian myös Sinuhe egyptiläisen.Totean päiväkirjassa lyhyen asiallisesti, että ryhdyn joskus vielä tutkimaan näitä kirjailijoita lähemmin, Sillanpäätä ja Waltaria. Tämä on dokumentoitu huhtikuussa 1962. Kuka sanoo, ettei koulu ohjaa tulevaan elämään.

Ilta sujui rattoisasti klassikkopöydässä, jossa juttua pitivät yllä Baby Kaimio, Klutsi Helkama, Jyki Malmio ja Jontsi Jäntti, kreikkalaistunut Selikin sieltä lausahteli viisauksia pöydän päästä. Lede Virranne kaavaili yhteisiä futismatseja. Saadaanko vahvistus Kyröskosken kentälle? Jukka Suni tunsi kyröläisen lekurin, jonka nimi on nyt kadonnut muististani. Qv lahjoitti taas cd-kiekon ehtymättömästä dokumenttivarastostaan. Matti Laippari Laipion kanssa murehdimme, että hänen vanha kiistakumppaninsa jazzin vainiolta Jaska Tahkis ei sitten jaksanut näihin juhliin saakka.

Mutta olihan meitä siinä, kaksikymmentä nahkapesun kestänyttä klassikkoa. Oi sitä opettajien kirjoa, joka meitäkin aikoinamme kuritti. Kun luin Haban muistoja heistä, olin tukehtua nauruun. Joskus tästä kaikesta on minunkin oma juttuni kirjoitettava.