Vanhan kirjallisuuden päivät ohi.
Tuntuu että menivät paremmin kuin muutamaan vuoteen, vaikkeivät nekään huonoja olleet. Väkeä tavattomasti, tungosta. Säätkin suosivat, ei liikaa hellettä. Silti teltassa oli ajoittain tukalaa.
Jotkut pitivät teemaa, moraalia, ennakkoon arveluttavan raskaana. Nyt se tuntuu osuneen juuri kohdalleen. Paljon kirvoitti monipuolista puhetta. Moraali on pinnassa taas.
Avajaisissa arkkipiispa Kari Mäkinen piti kerrassaan hienon puheen vanhoista kirjalöydöistään, jotka alkoivat – yllätys – vanhasta Raamatusta. Kaari ulottui arkkipiispan perheen ja suvun kirjakokoelmista aina Nick Carteriin. Seela Sellan tulkinta Trigorinin monologista (Tšehovin Lokista) huipensi henkevästi avajaiset.
Päivien puheenjohtaja Jukka Sarjala on poissa. Kirsti Mäkisen muistosanat toivat hänet kuitenkin läsnäolevaksi.
Oma seminaarini moraalin ja kirjallisuuden suhteesta onnistui. Tarmo Kunnas määritteli impulsiiviseen tyyliinsä käsitteitä, Katja Kettu harjoitti aiheen vaiheilta sisäistä monologia ja rikoskirjailija Pekka Hiltunen vetäisi raikkaan lopetuksen moraalista viihteenä. Hiltusen elokuussa ilmestyvää uutta kirjaa Iso jäämme yllättävän moraalinsa puolesta odottamaan, samoin Tarmon uutta opusta fasismista. Pysyttiin täsmälleen aikataulussa. Näin osaavien puhujien kanssa on ilo vetää ajatuksia virittävää seminaaria.
Päällekkäisyydet syövät tilaisuuksia, sen huomaan omaltakin kohdaltani: niin jäivät etiikan työkalut ja Matti Apusen tietokirjat kuten myös huutokauppa väliin. Mutta kirjatoukkain ehtoohuveihin sentään hyvin ehdittiin, kuultiin Seelaa ja Salorantalaa, kunnostauduttiin Anssin tietokilpailussa ja tanssittiinkin villisti. Hyvää seuraa Leena Majanderista Lasse Lehtiseen.
Lauantai on perinteisesti vähän vaisumpi päivä, mutta nousi nyt siivilleen sekin. Kuuntelin kiinnostuneena Kari Enqvistiä ja Yrsa Steniusta Bibliofiilien seminaarissa, jota Sakari Katajamäki johti. Omaankin esitelmääni keskityin kunnolla. Mutta herättävin oli Steniuksen tunnustuksellinen puheenvuoro taannoin Kihlmanin ja Tikkasen romaaneista, joissa tunnettuja henkilöitä tunnottomasti häväistiin, usein perättömin keksinnöin. Silloin 30 vuotta sitten Stenius puolusti kiivaasti kirjailijoiden vapautta, mutta nyt hän kertoi ymmärtäneensä myös kirjailijoiden uhreja. Jan Myrdalin kirja vanhemmistaan oli musertava esimerkki. Todella moraalin keskiöön osunut puheenvuoro, samoin Enqvistin reipas kritiikki kristinuskon lähetystehtävää kohtaan. Oman juttuni taidan laittaa tuonne esitelmien osastoon.
Jopa keskustelut – aatteista, maailmankatsomuksista ja poliittisesta kirjallisuudesta – keräsivät suuren juhlasalin ääriään myöten täyteen! Puheenjohtajat J-P. Pietiäinen ja Jussi Lähde saivat keskustelijansa hyvään vetoon, vakavat pohdinnat kiinnostivat ja herjaavat heitot huvittivat kuulijoita keskellä suven seisahdusta.
Ohjelmajohtajana minun on seurattava seminaareja ja muuta tunnollisesti, joten kirjapöytien vaiheilla kiertely jää liian vähiin. Näyttelytkin ehdin juuri juosta läpi. Iloitsin kun Vilja Pylsyn emännöimä Sillanpään 125-standi sai suosiota ja kirjoja myytiin. Pukstaavissa jonotettiin katsomaan sitä alkuperäistä Nobel-mitalia.
Ja tradition mukaan ennätin Heikki Kiljanderin ex libris -kierrokselle juuri ennen päivien sulkeutumista. Kirjallisen joukon tunnukset kiinnostivat, joukossa entisiä opettajia kuten Sarajas ja Kaukonen ja melkein koko kirjallinen kaartimme, minunkin merkkini, jonka Anna Zigure aikoinaan lahjoitti, tekijänä latvialainen Anita Jansons.