Vähän voipunut olo, muuten autereinen leijunta.

Kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin, mutta jokin entisestä hengestä puuttuu. Kokkokaan ei tällä kertaa meinannut suosilla syttyä. Väkeä oli paljon ja ohjelma erinomaisen korkeatasoista (Maila B ja urkuharmoni, Sinan ranskalainen runoelma, Haimelin ja juhlakalu Harmaja, Piepponen ja savolainen iloittelu, seppelpäisen Marjan mainio piiritanssi, Sillanpäätäkin oli alkuun luettava) eikä tarjoilussa saati sahdissa moittimista, mutta ehkä mä olen vain parhaan juhannusvireeni kadottanut. Alanko tulla vanhaksi? Kokkotanner on taas musta ja savuaa surumielisesti. Tervetuloa keskisuven melankolia.

On sammuteltu sisäisesti ja ulkoisesti. Marjalla täysi mummittelu päällä Aslan ja Saiman paimenena. Omat lapseni maailman turuilla. Helle on hellinyt, tyyni järvi ottanut viilentävään syliinsä.

Kokoustakin ehdittiin pitää tulevan oopperan tiimoilta, Waltteri, Vilja ja Pertti istuivat parvekkeella pitkän rupeaman asioita pohtimassa ja Marjan raparperipiirakkaa nauttimassa. Libreton olen kirjoittanut mielestäni jo kohtuulliseen kuntoon. Sinne vaan nuottiviivastoon nousumerkkejä killumaan.

Ja sitten on katsastettu Ihmiselon valmistavia harjoituksia, joihin niihinkin kuuluu tässä vaiheessa perinteinen pelonsekainen pettymys, joka toivon mukaan kääntyy voitolliseksi ensi-illaksi. Paljon on vielä parannettavaa. Mutta pyörönäyttämö maalauksineen on hauska yllätys, kävin minäkin sutimassa ainakin kuusi vetoa Hongiston hirsiseinään.

Sillanpäätä luetaan aamuisin mitelauseena radiossa, ajankohta ainakin oikein valittu, samoin teos. Jälleen kiitos Maritta Alander-Valtoselle.

Työ on paras lääke, kun masennus uhkailee. Kirjoitan esitelmää Sastamalaan, katselen Hagar Olssonin elämäkertaa, mietin Paavolaista, harjoittelen uuden pikkuläppärin käyttöä. Sen voi siirtää helposti Tusculumiin tai vaikka rantavainiolle, missä riippukeinu odottaa. Näin suvella voi työnkin muuttaa lekotteluksi niin ettei sitä työksi tunnekaan. Vieraatkin vähin erin lähteneet, mutta uusia tulossa.

Luen yöllä Hannes Markkulan uutta rikosromaania Myrkytetty kaupunki, kerrassaan silmiä avaava ja asiantunteva juttu. Mutta pelottava. Mitä kaikkea voi tapahtua. Hannes kritisoi pirullisesti rikollisten hellittelyä maassamme.

Pois valitus, elo on sentään ihanimmillaan eikä kurjuus kurista kuin aamuyön unettomina tunteina. Pian nousevan auringon punertuvat säteet lupaavat taas uusia onnentäyteisiä elonhetkiä.