Kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen romaanin ilmestymisestä on kulunut 60 vuotta.
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen vaiheista on nähtävillä näyttely Helsingissä Päivälehden museossa, siellä pidetään esitelmiä ja seminaareja. Sinuhe on edelleen lukijoiden kestosuosikki meillä ja aika laajalti muuallakin.
Olisi tarjolla toinenkin romaani juhlittavaksi. Waltarin Turms, kuolemattoman ilmestymisestä on kohta kulunut 50 vuotta. Niinpä lähdin sen jäljille alkuperäisille tapahtumapaikoille.
Waltari päätti Johannes Angeloksen ilmestymisen jälkeen 1952, ettei koskaan enää kirjoittaisi historiallista romaania. Varsin pian hän huomasi, että päätöksissä on se hyvä puoli, että ne voi tarpeen tullen peruuttaa.
Miksi etruskien salaperäinen maailma alkoi vetää kirjailijaa puoleensa? Hän on viitannut törmänneensä aiheeseen jo 1937 Louvren museon etruskilaisella osastolla. Jotkut muinaiset taideteokset muistuttivat Picassoa enemmän kuin Picasso itse.
Varmaankin Waltaria kiehtoi myös se, että etruskeista tiedettiin vielä perin vähän. Hän pääsi sukeltamaan tuntemattomaan kerrostumaan läheisen kulttuuripiirin vaiheissa. Hän kirjoitti ensimmäisen romaanin Rooman valtakunnan edeltäjistä.
Mika Waltari -seura lähti syyskuussa nimikirjailijansa jäljille Toscanan ja Umbrian vanhoihin etruskikaupunkeihin. Monia ihmeitä matkaseurue sai kohdata.
Etruskien tuhannet hautalöydöt seinämaalauksineen kertovat taiteellisesta ja elämäniloisesta kansasta, joka nautti häpeämättömästi oman maailmansa antimista. Toisaalta kielellinen kulttuuri näyttää olleen heille vieraampaa, heidän kieltään ihmetellään vieläkin eikä omaa kirjallisuutta juuri ole löytynyt.
Ihmettelimmekin hiukan, miksi Waltari ei käyttänyt kaikkia värikylläisen ilonpidon mahdollisuuksia hyväksi melko vakavassa ja surumielisessä romaanissaan. Silti Turmsia moitittiin ajan kritiikeissä lukijoiden kosiskelusta eroottisilla kuvauksilla. Vai niin.
Turms, kuolematon on tekijänsä mystisin romaani, pääteemana ihmisen mahdollisuus jumalalliseen kuolemattomuuteen. Sen ohessa paksu romaani elävöittää häikäisevän varmasti koko Välimeren kulttuuripiirin tapahtumia suurten persialaissotien aikaan.
Mistä Waltari ammensi pohjattoman tuntuisen asiantuntemuksensa kulloiseenkin aikakauteen? Etruskeista hän luki kaiken löytämänsä ja matkasi sen jälkeen Orvietoon, pittoreskiin kaupunkiin kukkulan laella. Siellä hän viipyi puolitoista kuukautta museoihin ja hautalöytöihin uppoutuneena.
Saimme tutustua komeaan joskin rapistuneeseen Reale-hotelliin, missä Waltari asusti loppuvuodesta 1954. Hotellin vanha isäntä muisti vielä ”uneksuvan” kirjailijan, joka tuntui elävän toisessa maailmassa kuin muut asiakkaat.
Epäilemättä hän eläytyi täydellisesti etruskien elämään. Turistit, autot, mikään myöhempi hälinä ei häntä häirinnyt. Unissakävijän tavoin hän siirsi romaaniin menneen aikakauden tarkkuudella, joka tämän päivän kehittyneen etruskologian mukaan edelleen pätevä.
Tämän kuulimme pienimuotoisessa Waltari-kongressissa Orvieton kaupungintalossa tohtori Della Finan suusta: ainut virhe, minkä hän paksusta kirjasta löysi, oli liian lyhyeksi arvioitu päivämatka Bolsena-järveltä silloiseen Volsiniin eli Orvietoon. Uskomatonta, sanoisin.
PANU RAJALA