Kun lähdin Töllinmäen talkoista lauantaina kiireellä kohti Turkua, kuulin takaani osanoton huokauksia. Kuka nyt tahtoisi Turkuun kauniista Hämeenkyröstä? Mutta voin vakuuttaa, että Turussa pystyy olemaan,  jopa muutamia päiviä.

Ensinnä oli ällistyttävän teatterivoittoista. Kokoonnuimme moderniin kotiteatteriin Puolalanpuistoon, missä Salla Marjan tytär Pulkkinen esitti draamaopintoihinsa kuuluvan monologin  ”On päätä, kättä, jalkaa ja sydäntä” Bo Carpelanin runojen pohjalta. Meidän Alma oli tehnyt siihen nuketuksen ja muun teknisen kuljetuksen. Punnittu, mietteliäs, nostalgissävyinen monologi herätti parissakymmenessä katsojassa harrasta myötäelämistä.

Samana lauantailtana syöksyimme vielä maan vanhimpaan teatteritaloon Åbo Svenskaniin, missä vieraili Globe-teatterin Hamlet suoraan Lontoosta. Monikulttuurinen esitys: nimihenkilö oli musta, Ofelia japsi ja Polonius jonkin sortin kirgiisi, noin päältä arvellen. Tosiasiassa molemmat huippukoulutettuja näyttelijöitä Cambridgesta ja Uudesta Seelannista. Hyvin he pelasivat yhteen alkuperäisempien brittien kanssa, joita sentään oli esittäjien joukossa. Hyvin rento, ehkä turhankin epädraamallinen viritys, välillä repäisevää kansanmusiikkia ja muutenkin hauskaa yhteisöllistä meininkiä. Shakespearen 450-vuotisjuhliin kiertue liittyy, kaksi esitystä kaikkiaan Suomessa, molemmat Turussa.

Täytyy sanoa, että tyyli on muuttunut. Muistan hyvin mainitun kirjailijan 400-vuotishuomiot, olin juuri aloittanut opinnot Helsingissä ja laukkasin katsomassa kaikki Shake-esitykset mitä oli. Svenskanin Hamlet (pääroolissa Kurt Ingvall) oli ylevässä juhlavuudessaan aivan toista. Erik Lindström oli loistava kuningas. Edellinen näkemämme Hamlet taitaa olla Tampereen Teatterin tulkinta parisen vuotta sitten, laatutyötä sekin.

Katsottiin vielä kuinka Suomi hävisi lätkässä Latvialle. Teki terää leijonille. Euroviisuistakin jaksoimme yöllä innostua sen verran, että Jyväskylän raikkaat  rokkarit ansaitsivat aplodimme, miksei myös voittaja, uudemman ajan Kristus-hahmo.

Sunnuntaina äitienpäiväseremonioiden jälkeen tie vei Tehdas Teatteriin toispuol jokke, missä näimme Selma Lagerlöfin kertomukseen perustuvan Vaihdokkaan. Alma on siinäkin mukana nukettajana ja näyttelijänä, kotiuduttuaan Turun nukketeatteribuumiin kaikkine nuorekkaine voimineen. Saa samalla soveltaa Puolasta noutamaansa alan oppia Kulttuurirahaston apurahan innostamana.

Esitys oli oikein hyvä! Siinä on mainio kirjallinen pohja (peikkolapsi vaihtuu maalaispariskunnan omaan lapseen), hyvä esittäjäkaarti ja  Timo Väntsin notkea sovitus ja ohjaus. Seurassamme nelivuotias Aslakin katseli ihmeissään peikon tarinaa. Alma yllätti koomikon taidoillaan metsämiehen roolissa. Mieleen jäi myös osuva pääpari Ingrid (Kati Keskihannu) ja Hjalmar (Ville Kurki) sekä erityisesti hauska opettaja (Sofia Molin).  Itse peikkonukkea hypittivät ja riehuttivat ansiokkaasti.

Siinä olikin teatteri yhdelle matkalle. Illalla taas lätkää – ja Suomi hävisi Venäjällekin! Masokistisen mielihyvän hetkiä. Jospa ne siitä vielä terästyvät. Kiinnostus kisoja kohtaan tosin aika laimeaa.

Tässä välissä tarkistelin ja täydentelin kirjaani läppärillä. Pulkkisten tilavassa kämpässä on hyvä rauha siihenkin. Kävelin kaupungilla, kärryttelin lapsia Aslaa ja Saimaa puistoon ja sen sellaista. Mahtavia aterioita saimme nauttia, lohta ja lihamureketta ja yöpaloja. Saunoneetkin. Herkko antoi taas lisäopetusta tietsikan ihmeellisessä maailmassa.

Sitten maanantaina pääasiat. Sain lukea historian professorin Timo Soikkasen luona Olavi Paavolaisen kirjeitä rakastetulleen Liisa Tannerille, Timon tädille. Valaisevia! Olen ne ennenkin nähnyt, mutta nyt täydentelin muistiinpanojani. Timon tytär tarjoili ystävällisesti teetä ja karjalanpiirakkaa. Sitten Timo heitti minut yliopiston kirjallisuuden laitokselle, mistä pienen etsimisen jälkeen löytyi Paula Koskimäen lisuri Kolmannen valtakunnan vieraana –teoksen kerronnasta ja vastaanotosta. Luettu.

Enkö mä tämän jälkeen jo ansainnut kotimatkan? Ajelin lempeässä illassa Kyröön, Marja jäi sinne vielä tapailemaan luokkatovereitaan.  Härkäpakarissa otin Iltsikan ja huomasin, että filosofisen promootiokin taas lähestyy. Lehti muistaa 50 vuoden takaista priimusmaisteria Kirsti Mäkistä, jonka sukupuoli sekoitti perinnäistavat. Onnea.

Hitto kun olin onnellinen päästessäni omaan sänkyyn. Verraten täyteläinen viikonloppu takana. Kyllähän sitä Turussa, mutta Kyrössä on sittenkin toista.

12.5.2014