Vihan päivät Tampereen Tuomiokirkossa!

Mikä yllätys. Myönnän ennakkoluuloni: taas jauhetaan vanhat asiat, tällä kertaa kirkossa. Mutta Kari Hakalan työ onkin suuri saavutus. Elämys on todella vaikuttava. Hakala lisää vanhoihin 1918 tulkintoihin uuden idealistisen tason, kristillisen jälkisovinnon. Viimeksi tätä on yrittänyt Jarl Hemmer 80 vuotta sitten, ehkä joku muukin. Linnan tulkinta jää maan pinnalle kiroilemaan ja resignoitumaan. Minusta tämä esitys kohosi omaan arvoluokkaansa, ei vähiten hienosti ohjatun harrastajajoukon ja hyvin perusteltujen ammattilaisten ansiosta. (Vain Kordelin-kohtaus oli kömmähdys, muuten tarkoin tasapainottava näkemys.) Erityisesti iloinen siitä, että entisiä oppilaitani on toteuttamassa hienoa yritystä. Kuorot soivat komeasti, laulut iskevät yhteen ja kirkon visuaalinen käyttö komeata katsottavaa. Lopun ylösnousemus on kohottava oivallus. Pala kurkussa siellä istui. Tämän rinnalla menevät monet teatterisesongit yhdentekevinä muistista.

Sellon kirjastossa Espoossa oli hauska vierailla tiistaina: intiimi matinea, mukana terhakka Ulla-Maija Paavilainen ja vakava Heidi Köngäs. Sain vielä puhua Erkosta, haastattelijana paras kokemani, kirjasta aidosti innostunut Esko Nick. Yleisökin lämpeni. Entinen opiskelutoveri Ulla Packalen johtelee upeaa kirjastoa. Hämmästelin kuinka komeita komplekseja meillä rakennetaan, tuskin löysin koko kirjastoa kauppakeskuksen sokkeloista.

Keskiviikkona hoidettiin Waltari-seuran vuosikokous, vieraana esitelmöitsijänä Matti Rinne, aiheena Kiilan ja Waltarin vastakkaiset suhteet. Kyllähän Waltaria röykytettiin, terävimpänä kriitikkona Raoul Palmgren, hänelläkin ambivalentti ihailun ja inhon sekainen suhde porvariskirjailijaan. Waltarin poliittinen linja oli horjuva, meni herkästi virran mukana, mutta säilytti yksilöllisen tunnepohjansa. Hänellä aina sama vahvasti idealistinen pohjavirta, joka nyt juhlii Tampereen Tuomiokirkossa. Luettava puhdistunein silmin 30-luvun tuotantoaan.

Tuoreimmat uutiset viittovat vaikeisiin hallitusneuvotteluihin. Ihmeellistä että kokoomuksen puoluejohto epäröi, kun Niinistö tarjoaa apuaan. Aikovatko ne todella hyllyttää äänikuninkaan puhemieheksi? Samalla Vanhanen toppuuttelee kokoomusta, pitää käsivarren mitan päässä. Ja siellä odottaa Väyrynenkin painoarvonsa mukaista tehtävää. Kädenvääntöä odotettavissa, seurataan mielenkiinnolla.

Selvin puheenvuoro vaaleista oli Erkki Tuomiojalla eilen: sanojen ja tekojen ristiriita. Kun demarit nyt lupasivat panna palkkaerot ja hoitoasiat kuntoon, kuinkas pitkä hallitusvastuu on hurahtanut niin että ne pääsivät repsahtamaan? Aiheellinen kysymys. Tänä aamuna demaritantat tv:ssä väistivät koko hankalan kysymyksen. On siinä vielä seulomista.

Mutta pääsiäiseksi Tuomiokirkkoon, älkääpä siitä luistako. Siellä voi miettiä, mitä tapahtuu kun ristiriidat repeävät hallitsemattomiksi. Onneksi siitä ollaan näin kaukana.