Tavallaan historiallinen palaveri. Niiden 35 vuoden aikana, joina olen tätä hämeenkyröläistä kulttuurielämää vähän harrastellut, en ole koskaan tavannut kulttuurilautakunnan tai nyttemmin sivistyslautakunnan jäseniä heidän kokouksissaan. Nyt siellä istuimme järjestöjen edustajat kuultavina koskien tulevia suunnitelmia. Kohdaltani edistys tulee liian myöhään, olenhan jo ulkopaikkakuntalainen.
Asia liittyi ensi vuoteen 2008, jolloin tulee 120 vuotta Sillanpään syntymästä. Liikkeelle lähdetään viime hetkillä. Waltarin mittavat 100-vuotissuunnitelmat ovat jo pitkällä, mutta aikapulaa sielläkin silti podetaan.
Kiinteisiin ajatuksiin ei kunnantalolla päästy eikä pyrittykään. Martti Kapasen kanssa valmistelemme jo toista vuotta valokuvanäyttelyä aiheesta Murtuva maisema. Sillanpääläisen maiseman rippeiden jonkunasteinen suojelu on viimeinen sydämenasiani täällä. Ainakin on syytä dokumentoida sen nopea murtuminen. Juuri muuhun en ehdi tällä kertaa ryhtyä mistä ovat varmaan helpottuneita. Pitäydyn toimikunnan ulkopuolella. Waltari vie nyt kaikki ajatukseni sekä oma romaani.
Olihan sentään toinenkin valmis aloite koskien Myllykolua 2008. Näytelmäseura haluaa jatkaa järjestäjien vuorottelua (joka monesti todettu epäonnistuneeksi) ja pitää areenan kiivaasti itsellään. Tehköön niin. Aihe ei ole yllätys: Elokuuta ei ole vielä paikalla esitetty. Nyt heillä kuuluu olevan pohjana Ari Kallion alkuaan Keravan ahtaalle sisäteatterille tekemä sovitus. Siinä kohtaavat huomattavia ongelmia.
Näin esityksen Keravalla, siinä oli hirtehistä tragiikkaa ja mustaa huumoria sekä yletöntä ryyppäämisen kuvausta, lisäksi Sillanpään romaaniin kuulumattomia aineksia. Hesarin arvio melko kielteinen. Aiheesta on olemassa Matti Kassilan hieno elokuva, jonka tasolle on mahdoton edes yrittää, mutta siinäkin oli vaikeuksia takautumien kohdalla, jotka romaanissa selittävät Viktor Sundvallin elämänpettymyksen. Kassila turvautui kertojaan ja nopeutettuihin takaumiin, jotka teatterissa ovat vielä hankalampia. Kallio olikin ne jättänyt kokonaan pois. Näin sovituksesta tuli luistavampi mutta samalla laihempi ja liian helppo. Päärooli vaatii hyvän ammattilaisen, heillä oli mainio Ilkka Heiskanen, silti vaikutelma oli ohut.
On toivotettava onnea yritykselle Myllykolussa. Hienompaa olisi tietysti tehdä oma tälle paikalle istuva sovitus. Mutta useimmat vierailevat ohjaajat ovat ennenkin pusanneet Myllykoluun sisäteatteria ahtain lavastein. Jotenkin eivät näe maiseman mahdollisuuksia. Laajemmasta yhteistyöstä ja teatterin saattamisesta kunnolliselle perustalle, edes jonkun yhtenäisen johdon alaiseksi, on nyt lopullisesti luovuttava. Kepeät mullat.
Samalla muistan erään sinänsä liian utopistisen idean. Itse olen kaavaillut Elokuuta oopperaksi, mahdollisena paikkana Laitilansalmi. Sehän tapahtuu kanavamiljöössä, joka voitaisiin rakentaa salmen rantaan laivoineen kaikkineen. Mutta ymmärränhän toki, ettei tällainen voisi Hämeenkyrössä koskaan onnistua. Eihän tämä ole mikään Ilmajoki eikä edes Huittinen, jossa tehdään nyt ooppera Risto Rytistä. Mistähän polkaisevat rahaa, mikä täällä vauraassa rintapitäjässä olisi sula mahdottomuus. Rahoista ei palaverissa muutenkaan mitään puhuttu. Näytti siltä että kunta edellyttää tapahtumia polkaistavan mukavasti vapaaehtoisten selkänahasta. Ovathan ennenkin palkatta intoilleet.
Oopperaideasta ei kannata luopua, vaikka se nyt Hämeenkyrössä hautautuu. Aihe voisi kiinnostaa Ruovedellä, minne Elokuu romaanina sijoittuukin, Kautun kanavamiljööseen. Tai sitten suoraan Kansallisoopperaan. Pitkällä tähtäyksellä voitaisiin Myllykolu palauttaa taas tyystin luonnonkohduksi ja kirjailijamuseoksi ja rakentaa komea ulkoilmateatteri mainittuun Laitilansalmen rantaan entisen meijerin paikalle. Sehän virkistäisi, kun kovaa kilpailua on yhä enemmän, Ylöjärvellekin puuhataan uutta kesäteatteria. Mutta ennalta tiedän, ettei tämä toteudu, ei näillä voimilla. Täällä poljetaan mieluummin tuttua uraa ja sitäkin vähimmin mahdollisin satsauksin. Heitettävä siis haikeat hyvästit täkäläiselle harrastukselle, joka on paljon antanutkin.