Ihmeellistä, näin pitkällä ollaan. Suvi kääntyy ja elämä.

Suomen syksy alkaa aavisteleida aivan kohta, väittää Sillanpääkin, mutta nyt emme kuuntele häntä. Valoa on vielä ja ihmiset suviyössä ihanimmillaan.

Kokko on valmis ja kyllin komea, katiska nostettu kuivumaan, järvenpinta tyven. Mitään ei pitäisi nyt puuttuman.

Juhlamieltä kohentaa myös oikeutettu voitto kylämme suuressa tiesodassa. Maahanmuuttaja, toimekas tohtori halusi katkaista vanhan taksvärkkitien, jota pitkin Ylivakerin Tauno on ikänsä hakenut traktorilla metsästä tarvepuita muutaman kerran talvessa. Taksvärkkitie on myös luontopolun ja Taatan taipaleen merkitty ja opastettu reitinosa. Vähäinen kulku tontin laitaa myöten kaukana talosta olisi ollut kuulemma ”kohtuuton haitta” uudisasukkaille. Ihme kyllä järki ja oikeus voittivat kuumenneen kiistan tietoimituksessa, joten Tauno ja poikansa Lauri uutena isäntänä saavat jatkaa puitten hakua, samoin me vaeltajat kulkea vanhaa tunnelmallista tietä Myllykoluun. Kiitos kaunis siitä!

Mutta oireita nämä elkeet ovat: kuinka vanha kylähenki voi vaurioitua, kun maat kovalla hinnalla siirtyvät kaupunkilaisille tulokkaille. Heissäkin on huomattavia eroja kuten olemme kokeneet. Naapurisopu tällä meidän kulmalla on säilynyt erinomaisena.

Ja sitten vaan juhlimaan, sahtia hakemaan, saunaa lämmittämään, vieraita odottamaan ja kokkoa polttamaan. Koko vanha programmi toimeen. Mutta kohtuudella, harkitusti, vailla hurjastelua hehee.

Oikein herkkää ja runollista Juhannusta kaikille!