Virkistäviä tapaamisia pitkin päivää; ilahduttavinta että Pälsin loistokkaat Hämeenkyrö-kuvat löytyivät viimein museosta, joka remontissa ties kuinka kauan. Kapa niitä katselkoon kun pääsee taas kuvailemaan. Silloin 1935 voitiin vielä puhua sillanpääläisestä maisemasta, todella.

Puhuin puhelimessa Järvenkylän asukkaan kanssa, joka oli kerrassaan järkytetty siitä, kuinka kaunis vapaa järvenrantamaisema on kaavoitettu piloille: ahtaille tonteille noussut korkeita talorumiluksia. Hinnat tietysti huipussaan. Sitä menoa jatketaan, uskon ma.

Kangasalle Ramppi-teatteriin: Aulis Aarnion Kostian pappi -romaanin toinen uusittu sovitus samalla paikalla, siitä kai koko teatteri alkoi, joten yksi kierros on kierretty. Tulipunainen ratsastaja jatkaa vankkaa linjaa: tutkittua historiaa, viisaita ja vakavia ajatuksia. Jussi Saari Ithalinin roolissa on kovasti kehittynyt ja karistanut maneereitaan. Lienee ohjaajankin Sina Kujansuun ansiota suuresti. Kaikki näyttelivät vaivattomasti, joukot hallinnassa, samoin hevoset.

Vip-illallisilla hauskaa seuraa, varsinkin räiskyvä emäntä Arja Saijonmaa, jolle pitäisi kehittää hyvää tekemistä Suomessa, teatteria tai muuta estradia.

Samaa 1700-lukua elimme molemmat Marjan kanssa, hän viimeisessä Armfelt-näytännössään Tarvasjoella. Kaari Utrion esitelmässään kuvailema todellisuus ei näissä suurmies- ja pappisnäytelmissä tietenkään nouse esiin: kuinka köyhää, uhattua ja kivulloista kansan elämä todella oli. Kulttuurihistoriaa kuvaillaan ylätasolta ja hyvä niin, opettavaisia ja tarpeellisia teatteritapauksia yhtä kaikki.