Positano, viileä rantakahvila. Pienen kamppailun jälkeen saan koneen toimimaan. Helle jatkuu, huitelee 30 asteissa. Tulimme laivalla Amalfista, missä mainio tukikohta. Kiipeilyä huimilla rinteillä, uiskentelua suolaisissa aalloissa, vapaata kuljeskelua. Hitosti turisteja, varsinkin remukkaita amerikkalaisia.

Vähän taaksepäin: Caprissa Axel Munthen huvila San Michele kuuluu maailman kauneimpiin, kannatti ruuhkassa kiivetä sen rauhoittaville pergoloille, roomalaisten pylväiden ja veistosten ylvääseen siimekseen. Luimme kilpaa Munthen teosta, hyvin pysyttiin kärryillä, koettiin yhtaikainen elämys. Joskus kirja syvenee paikan päällä, niin käy tälle muistelmalle.

Sorrenton musiikilliset muistot jäivät, teatterin matkailumusikaalin koristeelliset asetelmat unohtuivat, sillä Amalfin takarinteillä tarjoutui Ravellon perinteistään rikas musiikkifestivaali, meille muhkea pianokonsertti ohjelmana Beethoven, Chopin, Liszt ja Brahms. Tarmokkaasti paukutti flyygelia mestari Constantinos jotain, epäilemättä tunnettu taituri. Amerikkalaiset turistit kunnostautuivat poistumalla joukolla kesken konsertin. Tuli jano terassille.

Paluumatka bussilla Amalfiin henkeä kiihdyttävä: bussikuski veteli pimeässä serpentiineja jyrkänteillä yhdellä kädellä ja puhui toisella kännykkään. Hengissä ihme kyllä tultiin perille. Hauskaa sakkia, pohjoinen turvahakuinen liikennekulttuuri kalpenee. Taidetaan vaihtaa maisemaa, bussilla Napoliin ja siitä junalla Roomaan.