Varsin hurmaava ilta eilen Erkkolassa: Lea Pekkalan johtama kvartetti soitti Johan Henselin d-molli jousikonserton 1700-luvun Ruotsista, Bellmanin henkeä kuten joku yleisöstä havaitsi. Pirtti oli myyty täyteen, viiniä ja pieniä paloja tarjoiltiin yläkerrassa ja sitten oli vuoroni pakista Erkosta ja Kuningasajatuksesta ja Waltaristakin keskusteltiin. Vilkasta ja henkevää, fiksua asioista kiinnostunutta yleisöä. Lopuksi laulettiin yhteisesti Merikannon säveltämiä lauluja Erkon runoihin.

Kannatti viettää J.H. Erkon juhlavuotta 2006, kun siitä oli näin kantavia seuraamuksia: Erkkola on viimein päässyt arvoiseensa yleiseen käyttöön. Hirsirakennus on kodikas ja hyvin entisöity ja tyylikkäästi sisustettu Tuusulan Rantatien varressa, täydentää kulttuurin kultakauden rakennusketjun.

Kun pyrähdän aamulla nurkan taakse Kanniston leipomoon, näen Hbl:n otsikon: Ruotsi valmis ottamaan lapsia hoitoon Tehyn irtisanoutumisen ajaksi. Täähän on kuin sota-aikaa kohta.

Mollen muistoilta Teemalla vaikutti ihmeen hiljentävästi. Dokumentti oli samaa jauhamista kuin ennnenkin, mutta sävy oli kovasti nöyrtynyt, värisevä patetia vaimennut. Mollella oli aina rooli päällä, mutta tässä jo ohentunut, jotain vanhaa ja aitoa paljastunut esiin. Tuntui hyvältä, pehmeältä. Siellä oli se herkkä romantikko pohjalla, joka sitten maailman hampaissa otti tuo repivän ja rehentelevän ja ihmistä kourivan taiteilijamarttyyrin manttelin. Tässä oli pari ripausta entistä elävää Mollea, runonlausujaa.

Syntistä laulua en vielä jaksanut katsoa kuin katkelmittain. Ehkä senkin voisi joskus kestää alusta loppuun.