Mikä mättää Aamulehden jakelussa? Kuinka monena aamuna olemmekaan Taunon kanssa notkuneet tyhjin toimin kylän yhteislaatikolla kuuden jälkeen. Lehdet mönkivät paikalle koska sattuu. Tänään kaksi turhaa reissua, Ristokin ehti kalareissulta Lapista laatikolle pikemmin kuin Aamulehden jakaja Tampereelta.

Kun syyskausi jo häämöttää, avasin pitkästä aikaa aamu-tv:n – ja kas kummaa, heti kiinnostava keskustelu Pirjo Singon ja Janne Saarikiven kesken suomen kielen asemasta, kun englantia tuupataan tieteen kieleksi kaikkialla. Samaa mieltä Pirjon kanssa: oma kieli köyhtyy, lakkaa kehittymästä, sanasto jämähtää, jos kaikki tieteellinen keskustelu käydään englanniksi. Juopa kasvaa oppineiston ja yhteisen kansan välillä. Uskon myös vallitseviin vaikeuksiin opettaa nuorille kirjakieltä, kun puhekieli valtaa alaa – Saarikivi oli tässä luottavammalla kannalla. Uutta kieltä syntyy tietysti puheen ja kirjakielen väliin.

Uusi kuu, uusi työvire. Pelikin jäi väliin, kun keskityin kirjoittamiseen. Iltapäivällä Purimon risteilyllä kertomassa Sillanpäästä ja näytelmästä Myllykoluun aikovalle pankkiseurueelle. Tummia vesiä seilattiin ja saatiin lihasoppaa, Seppo kipparina. äkkiä tyyni aurinkoinen sää kääntyi rankkasateeksi juuri tuntia ennen esityksen alkua. Urheasti painelivat silti teatteriin.

Kävin siellä minäkin ja tapasin ilokseni Sinan ja Mailan ja tarjosin heille väliajalla kuumat teet ja kasvispiirakat. Nauttivat esityksen kohokohdista ja tahattomasta komiikasta ja siitä, mikä kihelmöittävä juttu tää voisikaan olla. Ehkä se joskus tulee vielä jollekin ammattilaisareenalle. Sinakin oli Oneginia katsomassa ja samaa mieltä ohjaajan kaikesta turhasta sähläyksestä. Aina joku sadomasokisti täytyy nostaa messiaaksi teatterin taivaalle.

Vein valkean ruusun Elinan haudalle. Viime viikolla hän olisi täyttänyt 70 vuotta. Sen kunniaksi on se muistonäyttelykin Maisemakahvilassa vielä ensi sunnuntaihin saakka.