Aamulla jysähtää iso uutinen, jota sitten pitkin päivää pureskellaan.

Mutta minä vain näihin kirjallisiin tilaisuuksiin rientelen. Aamupäivällä julkistettiin Jukka Rislakin teos Vorkuta! Södikalla. Aina löytää Jukka uusia synkkiä kipupisteitä, tärkeitä käsitellä tietysti. Vankileirikapina Komin tasavallassa Jäämeren rannalla 1953 – voisiko olla enää hyytävämpää. Sankariksi nousee suomalainen Eino Prykä, kuvausten mukaan todella kova naama ja hieno ihminen. Tukka pystyssä olen alkua lukenut, tulee vain niin paha mieli ihmisten ja systeemin järjenvastaisesta julmuudesta.

Etityisen kivaa oli tavata Anna Zigure pitkästä aikaa, yhtä iloinen ja herttainen kuin aina. Kelpaa Jukan pöyhiä kalmistoja, kun on tällainen vaimo kotona.

Iltapäivällä huomattavasti lempeämpi juhlan aihe: Annantalossa julkistettiin Kirsti Mäkisen uudelleen kertoma Topeliuksen Lukemisia lapsille. Liittyypä siihen muistoja minullakin, vanha sarja on vielä tuolla entisessä lastenhuoneessa. Äiti näitä mulle luki, faija hankki kirjat. Jännä katsoa kuinka Kirsti on onnistunut pyyhkimään pölyt tutuista saduista. Ulkoisesti aivan upea kirja.

Tilaisuus oli ihan hieno ja lämmin, loistavia puheita (Kaisa Kettunen, Leena Majander, Kirsti itse ja Riitta Uosukainen), SYK:n nuorisokuoro lauloi ja lopuksi voitiin katsella Risto Suomen uutta kuvitusta näyttelyssä. Sykähdyttävä hetki oli se, kun pieni Panu lauloi ”Laps Suomen ällös vaihda pois…” juuri tänään, aamun uutiseen me kuulijat liikuttuen laulua peilasimme.

Omakin työ vähän nytkähteli, kun tapasin eilen Juha Vakkurin Kappelissa ja palautin hänen muistiinpanojaan Paavolaisesta, taustalla taannoinen näytelmänsä Hertta ja Olavi. Juhan kanssa on aina valaisevaa keskustella, New Yorkista oli poika tulossa ja lähdössä Beniniin. Afrikka-kirjojaan olen lukenut, paksuja juntteja, seikkaperäisiä matkakuvauksia, välistä suorastaan jännittäviä. Tuskin on suomeksi tuoreempia, tietävämpiä, elävämpiä oppaita Afrikan todellisuuteen.

Illalla näytti jo siltä, että aamun uutiseen oltiin sopeuduttu ja toivottiin kaikesta huolimatta kaikkea hyvää Nokian puhelimille ja yhtiön työntekijöille. Kuinka kestävää on analyytikkojen optimismi? Ja mitä kaikkea on kaupan taustalla? Jatkoa seuraa.