Mikä myräkkä! Riehakas takatalvi virkistää mieltä. Varsinkin kun ei tarvitse liukastella työmatkaliikenteessä.

Kirjani toimittaja Mikko-Olavi Seppälä käymässä, kertomassa kriittiset ensivaikutelmat alkupuolesta, tehnytkin tiheitä ja tarkkoja kommentteja. En ole moista kokenut aikoihin, en sitten kun Maria Murto -vainaa luki ankarana kynän kanssa TTT-historian liuskojani Tampereella. Varmasti suurta hyötyä tästä läpikäynnistä. Seppäläkin on teatterihistorioitsija, väitellyt työväenteatterien alkutaipaleesta ja kirjoittanut Kuopion kaupunginteatterin historian. Muun ohessa katsoimme, että voisin yleisölle suunnatussa elämäkerrassa vapautua liiasta tieteellisen merkitsemistavan painosta, jota yhä kuljetan niskassani.

Illalla halki tuiskun ja tuulen Vihtiin, Olkkalan kartanoon, missä Armas J. Pulla -seura piti vuosikokouksensa, eikä sen tyylikkäämmin voi vuosikokousta järjestääkään. Ensin hoitivat kokouspuolen, sitten oli ohjelmallinen osuus, jossa Olli Nurmisen kanssa keskustelimme ’kahdesta krenatööristä’ Pullasta ja Waltarista ja heidän naiskuvistaan, ranskalaisuudestaan, ystävyydestään ja yhteisistä kirjoistaan (Kapteeni Leo Rainio). Kaiken päälle tarjottiin kulinaaristen sääntöjen mukainen illallinen a lá Pulla, pääruokana ankarintaa, kostukkeena huolellisesti valitut viinit ja ihmeellisen ihana jälkiruoka kruunasi kokonaisuuden.

Olkkalan kartano on nähtävyys itsessään, Jorma Pulla -vainaan elämäntyön eräs hohtava jalokivi, huolella kunnostettu, majoittaa, tarjoaa kokoustiloja ja omaa tietysti huippukeittiön, mitä jo perheen perinteet vaativat. Pulla-seuralla oli raskaitten menetysten vuosi, Jorman lisäksi kuoli elämäkerran kirjoittaja Martti Sinerma, molemmat ehdin tavata ja puhella kanssaan. Mutta seura sen kun jatkaa nousuaan ja vaalii parhaalla tavalla Armas J. Pullan eleganttia elämäntaitoa.

Sitä paitsi oli hauska tavata vielä yksi teatterin tutkija tänään, Elina Pietilä, jonka vastaväittäjänä aikoinani toimin, aiheena seuranäytelmät. Väkeä paikalla viimaisena iltana sentään kolmisenkymmentä. Paluumatkalla Kirstin ja Marjan kanssa olimme yhtä mieltä, että kannattipa käydä, vaikka lähtö tuntui tällä kelillä ensin vähän kankealta. Näin käy usein: elämys palkitsee vaivan.