Täydensin viimeisen luvun Waltariin, lähetin sen eilen klo 14.45. Valtaisa helpotus. Painoin sitä Helsingissä kaksi päivää pääksytysten, kuvaneuvottelussa kävin välillä. Aikataulu on tietysti tiukalla, mutta tehtyhän on, enää esipuhe ja liitteet ja tarkistukset, niin ja kuvatekstejä.
  Illalla veneellä saunaan Törmälle ja takaisin, täydellinen ilta: katselimme taas Petterin mainion dokumentin Tapsasta, ja päälle jonkun aikaa Kultamitalivaimoa, mutta se on sittenkin niin typerä, olkoon vain Ritva Arvelo upea ilmestys ja itse Tapsa tietysti luonteva keihäänheittäjä, vähemmän luonteva kemisti vai mikä se siinä oli. Artsi ja Saara olivat nähneet Nokian Sinisen unen ja pitivät oikein hyvänä, Kirsti ja Ari olivat tyytyväisiä Ikaalisten iloiseen ja surulliseen Gabrieliin.
  Pilvet riippuvat, kävelimme Maisemakahvilaan, minne emeritus rovasti Hannu oli haastanut minut kertomaan Elokuusta sekä romaanina että esityksenä; Myllykoluun menossa parikymmentä hänen vanhaa kurssitoveriaan. Hupaisaa istua kulttuuriladossa lounaalla korkeasti teologisessa seurassa.
  Kiirehdimme Jumesniemeen, missä maan vanhimpiin kuuluva Sasslinin koulu juhli 160-vuotista olemassaoloaan. Aivan väärentämättömät juhlat, juuri sikäläiseen tyyliin. Lounaalta myöhästyimme edellisestä syystä, mutta muistelmia kuulimme ja laulua ja saimme kahvia ja pullaa ja kakkua, ja kaikki oli kohdallaan. Koulun pihassa on kirkko, ja Adam Sasslin määräsi testamentissaan, että koulun yhteydessä tuli toimia todella kirkon ja opettajan piti olla pappi. Pitkälle 60-luvun puolelle kai näin toimittiinkin.
  Omat muistoni kohoilivat, asuinhan tässä koulussa kesällä 1972 ensimmäisenä varsinaisena Hämeenkyrön kesänä, ja pidimme täällä pienet teatteri- ja kirjallisuuskurssitkin, apuna silloin Markku Kontro, Eeva-Liisa Haimelin ja Tiia Louste, jonka kanssa vietimme kesällä hehkuvan romanttisia hetkiä. Oi niitäkin aikoja. Kyläläiset tuntuivat hyvin muistavan… Erinomaisen hauskaa oli tavata kylän vankkoja isäntiä, Matti Jaskaraa ja Heikki Kärkimaata, joiden jykevä olemus aikanaan kohotti parhaan näytelmämme Töllinmäen tohtorin arvoa aivan ratkaisevasti. Repliikkejäkin vielä muistelimme: ”Sinä olet Sillanpää jonkunmoinen herra, mutta mulla on rahat!” Uusintaa toivoivat, mikäs siinä. Väinö Murtomäki esitteli meille juhlanäyttelyä (vuoden 1642 Biblia paikalla), Jukka Sarjala piti juhlapuhetta, piispa emeritus Kortekangas oli paikalla ja monia tuttuja muutenkin kohtasimme pitkästä aikaa, eräänkin kylän ja koulun sielun, 42 vuotta keittäjänä toimineen Kerttu Lepistön. Sarkosen Maija on tuttu jo sieltä 36 vuoden takaa. Kunnon kyläjuhlat ja paljon enemmän, huomattavan kulttuurihistoriallisen pisteen aiheellinen kohotus. Hankin kainaloon tukevan kyläkirjan Iloa ja eloa, näytti heti selaamalla kokonaan toisentasoiselta kuin meidän kylien hajanainen ja huolimaton kirjanen.
  Näyttelyssä huomasin nyt vasta dokumenteista, että F. E. Sillanpää todella aloitti koulunkäyntinsä Jumesniemessä, vaikka ei sitä paljon muistele. Vanhempana pitivät täällä kauppaa lyhyen aikaan 1890-luvulla. Vain ohuesti tallennettu vaihe, mutta sen kunniaksi olivat komeasti lyöneet kyltin koulun seinään.
  Paljasjalkainen kreivitär aika mietteliäs elokuva illalla Teemalla. Sydämen asialla jatkaa hyvää taivaltaan, uusiakin osia luvassa syksyllä, hienoa. Ainoa todella seuraamisen arvoinen tv-sarja inhimillisyydessään, aitoudessaan ja karhean luonteikkaassa otteessaan.