Mika Waltarin 100-vuotispäivä.
 Joskus turnajaiskestävyys on koetteella kuten tänään. Vasta pääsin eilen Hämeenlinnan matineasta ja menetin Ateneumin suuren näyttelyn avajaiset (piipahdin vain jatkoilla, näyttely katsastettava vielä kaikessa rauhassa) kun jo oli ponkaistava jalkeille puoli kuudelta ja paineltava Pasilaan aamutv:n kirkkaisiin valoihin. Hyvän haastattelijan kanssa selvisin vaivattomasti Waltarin pääpiirteistä, joiden mahduttaminen 12 minuuttiin ei ole ihan helppo puristettava.
  Jatkoin jokseenkin suoraan Hietalahden taiteilijakukkulalle, missä laskimme kukat Mika ja Marjatta Waltarin haudalle Waltari-seuran jäsenten kanssa. Seuraavaksi sama kumarrus Veikko Hirvimäen monumentilla puistikossa, joka on kauniisti kunnostettu ja muistomerkkikin puhdistettu. Veistoksen rauhallinen alakulo, ajan syömät ja kaatuneet lohkareet kertovat jotain siitä historiasta, johon kirjailija erilaisten muistojen innoittamana yhä toistuvasti sukelsi.
  Kuvittelimme että Saariniemenkadulla olisi vain lyhyt muistohetki SDP:n puoluepalatsin edessä paikalla, missä Mika syntyi sata vuotta sitten, mutta siellähän järjestettiin oikein kahvitus puheineen ja pakinoineen puoluehallituksen huoneessa. Jutta Urpilainen johti tilaisuutta valoisuuttaan säteillen, Matti Kassila kertoi jälleen Palmujen vaiheita ja Tommy Taberman lausui ja muisteli akateemikon rohkaisevia sanoja itselleen ja Päivi Istalakin kulki kanssamme runokirja valmiina. Ei hullumpi hetki, joka päättyi kolminkertaiseen eläköönhuutoon kirjailijalle. Erkki Tuomiojakin näkyi siihen hyvästä halusta yhtyvän.
  Keskipäivän levähdys; sitten Akateemiseen keskustelemaan Iris Schwankin ja Jukka Petäjän kanssa päivän aiheesta. Jukka johdatti terävästi ja yllätti mm. kysymyksellä kuinka paljon yhteistä on Graham Greenen kaltaisella vakoiluspesialistilla ja Waltarilla – olihan yhteyksiä, tässä tulee jälkeenpäin mieleen sekin, että monet Waltarin henkilöt ovat seikkailuissaan ainakin ajoin vakoojia, Sinuhesta aina Mikaeliin ja tavallaan myös Markus Mezentiukseen saakka. Iris esitteli uusimpia Waltarin käännöksiä, vanhan arabiankielisen harvinaisuudenkin näin nyt omin silmin. Olihan meillä riittämiin kiinnostuneita kuulijoita, Markéta Hejkalová heidän joukossaan.
  Kipaisten kotiin, smokki niskaan, Marja valmiina häikäisevässä viininpunaisessa iltapuvussaan – ja sitten Vanhalle pääjuhlaan. Kuinka kauan tätäkin juhlaa on valmisteltu, ainakin vuoden viime syyskuusta lähtien. Miten monet toimikunnan kokoukset on istuttu ja väännetty – ja nyt oltiin sitten pitkissä pöydissä valmiina alkamaan Joel Elstelän ja Päivi Istalan ohjaamaa ohjelmaa. Valmiiksi laitettu pöytäjärjestys oli näköjään muuttunut viime hetkillä ja Marjakin heitetty toiseen paikkaan naisten seuraan, joitakin vaelsi istuintaan etsien mutta lopulta kaikki järjestyi ja juhla rävähti käyntiin. Seremoniamestari Klingen johtava idea on, että pariskunnat eivät saa istua lähekkäin ja siitä aiheutui joillain tahoilla ymmärrettävää levottomuutta. Sain daameikseni Eeva Ahtisaaren ja Marketta Klingen ja viihdyin erinomaisesti, Heikki Talvitien räiskyvät jutut meitä siinä viihdyttivät. Tuolla olivat pöydän päässä Satu Elstelä ja Ritva Haavikko Jorma Kaimio ylväästi keskellään. Sali ääriään täynnä kirjallista kansaa juhlatamineissaan.
  Näin seurailimme Jorma Panulan johtamaa kantaattia äiti Maa ja Sinuhen alkua kymmenellä kielellä, lukijoina kääntäjiä ja muita virtuooseja. Jukka-Pekka Palon hersyvä Ventti-Ville ja Tiia Lousteen aivan ihanat runotulkinnat kohottivat tunnelmaa ja välillä jaettiin palkintoja, julkistettiin juhlaraha ja nimitettiin uudet kunniajäsenet: Mirja Bolgár, Markéta Hejkalová, Ritva Haavikko ja Matti Kassila. Lomassa nautittiin tietysti viiniä ja mureaa sorsaa, selvä se. Puheenjohtaja Anssi Arohonka kaikessa komeudessaan esiintyi illan isäntänä, Anneli Kalajoki hehkuvana emäntänä. Lars Svedberg oli juuri oikean virityksen tavoittanut lämminääninen juontaja.
  Mitäpä sanoisin omasta osuudestani: että juhlapuhe onnistui niin hyvin kuin saatoin siihen ladata ja kiitoksiakin kertyi yli kohtuuden. Joskus kaikki osuu kohdilleen, ei kovin usein, mutta ainakin tänä ikimuistettavana iltana. Puhe on syytä laittaa tuonne liitteisiin luettavaksi, kun sen aikana MTV:n Kymmenen uutisten sinänsä kiitettävä suora lähetys parvekkeelta vähän hälinällään häiritsi yleisön kesiittymistä, niin kuulin. Reagoivat silti herkästi, olenkohan koskaan saanut niin hereitä väliaplodeja.
  Joten kelpasi kulauttaa kahvit avec ja tanssia tämän jälkeen, kun nuorten mainio orkesteri kajautteli 20- ja 30-lukujen schlaagereita ja mikäs paremmin olisi sopinut, daameina ihanan Marjan lisäksi ainakin Södikan kaunottaria ja tietysti Tiia ja Markéta, juhlan tähdet. Ja tähtenä myös Sirpa Kähkönen, jonka puhe sivusi elegantisti Marcel Proustia, aikaa ja historiaa. Tervehdyksensä toivat myös Eso:n edustajat ja luokkakaverini Jorma kaskuillen Jänttien järjestämästä vahtikoirasta, joka esti Waltaria Porvoossa poikkeamasta Seurahuoneelle.
  Istuimme innoissamme vielä baarin puolella kello kahteen mitä ei ole herran aikoihin tapahtunut, Jukka Parkkinen ja Katri Wanner sekä taannoisia Istanbulin matkatovereita hauskoina seuralaisina. Olihan ilta! Kun kellahdimme kotiin kellon lähetessä kolmea ja keikautimme hyvin ansaitut yömyssyt keittiössä, tunsimme onnen väreilevän ja tiivistyvän ympärillämme. Olikohan Mika Waltarin valloittavalla hengellä kohottava osuutensa tähän kaikkeen…