Tehokas pyrähdys Ouluun: lento päivällä, kentältä vanhainkotiin, sieltä radioon ja Kalevan toimitukseen, intialaiseen ravintolaan ja lopuksi kirjastoon, missä tupa täysi ja ylikin Waltarin harrastajia. Minuuttiaikataulu toimi, radion pallille istahdin kuulokkeet korvilla 20 sekuntia ennen suoran lähetyksen alkua. Kotona iltakymmeneltä.

Aina muistuvat ajat Hiukkavaarassa Pohjan prikaatissa 1967, nämä kadut ja puistot joita kierreltiin iltalomilla. Kirjastoon ilmaantui vanha ruotukaverikin samasta 2. komppaniasta, Mäkituurin poika.

Tilaisuudet junaili Riihi-säätiö, joka ollut myrskyn silmässä, mutta Topi Kanninen hoiti ainakin tämän kiertueen mallikkaasti ja hyvällä yleisömenestyksellä, suhteet toimivat. Kalevassa vanha työkaveri Risto Uimonen pohti mihin ryhtyisi eläkkeellä. Sain lehden, jossa Liisi Huhtalan arvio kirjastani: iso ja myönteinen, rivien väleistä heijastuu hienoinen harmi siitä että tämmöinenkin on tässä tehty.