Joskus tulee hankala tilanne: flunssa yrittää iskeä ja esitelmää täytyisi kuitenkin pitää englanniksi Suomen instituutissa Ateenassa. Ihmeesti pystyy skarppaamaan kun tilanne tulee päälle, tauti suorastaan unohtui kun istuin täydessä huoneessa ja kuuntelin ensin Jyrki Nummen analyysia Sinuhen yksinäisyydestä ja Heta Pyrhösen tulkintaa Palmujen henkilöiden eläinlahtöisistä hahmoista. Edellinen pätevää kotimaista kirjallisuudentutkimusta, jälkimmäisen ideoita en olisi koskaan tullut ajatelleeksikaan kuten Lauri Viljasella oli kuulemma tapana hämmästellä odottamattomia näkökulmia seminaarissaan.

Minulle lankesi näitä erikoistuneita luentoja yleisemmän esittelyn osa: Waltari idän ja lännen kuvaajana, kansainvälisimpänä kirjailijanamme. Otin mukaan Kreikan asemaa W:n Välimeren kuvauksissa, Turmsissahan persialaissotia kuvataankin persialaisten eikä kreikkalaisten näkökulmasta kuten me koulussa opimme. Vertailin vähän myös W:n ja Kazantzakisin tapoja käyttää evankeliumeja aineksina romaaneihin, W oli uskollisempi. Kristinuskon vaihtuvat aaltoliikkeet ja islamin maailman yritin myös tuoda esiin. Kiitollinen kuulijakunta, kärjessä suurlähettiläs Erkki Huittinen puolisoineen ja kirjailija Eira Stenberg, joka työskentelee Ateenassa.

Ilahduin kun vanha luokkatoveri Kari Selinheimo lääkärikaverinsa Antti Koivikon seurassa saapui paikalle; meillä oli sopimus, että käyn Karin uudessa kotipaikassa Evian saarella (Euboia koulukirjoissa, toiseksi suurin Kreetan jälkeen) ja näin päätettiinkin tehdä – kunhan ensin ehdin levätä loputkin taudin rippeet hotellissa perjantaina. Instituutin tarjoamille illallisille jaksoinkin jo hyvin ponnistautua.

Lauantaiaamuna pojat hakivat minut hotellista (Acropolis View, hieno näkymä parvekkeelta) ja lähdettiin seikkailemaan: bussilla Rafinaan ja sieltä lautalla saarelle, parin tunnin matka. Onhan Kari paikan valinnut: Karistoksen pieni 8000 ihmisen kaupunki saaren eteläkärjessä. Kyllästyi poika pitämään Omituisten Opusten kauppaa Turun Puutorin varrella, otti eläkkeen ja häippäisi tänne vaimoineen mukanaan tuhat kirjaa. Hauska matala kerrostalo sisäpihoineen terasseineen, hyvin siellä mahtui oleilemaan. Kävelimme kaupungilla vesisateessa, istuimme kahviloissa ja nautimme ouzoa ja jatkoimme samaa harrastusta kämpillä. Paljon muistoja siinä kulki. Kuulin Karin isän upseeritaustasta enemmän kuin ennen tiesin, näin hänen tiheästi kirjoittamansa kuvaukset vuoden 1918 sodasta, kuulin kuvauksia Kajaanin teatteritaistoista, missä Kari heilui alueteatterin perustajana ja loi maaperää myös Kristian Smedsin myöhemmille uroteoille. Ja kaikenlaista. Norssiakin muistelimme ja hyviä opettajia, Urho Johanssonia erityisesti, innostavaa suomen opettajaamme. Vaihdoimme kirjoja, Kari ehtikin Unio Mysticaa puoliväliin kovasti kiitellen ja minä luin hänen kirjasensa Kainuun ääni, jossa entinen johtaja panee Kajaanin teatteriasioita kohdalleen.

Viihtyisinkö itse Evian saarella? Tokkopa sentään. Eristyneisyys alkaisi ahdistaa. Kari torjuu sitä kirjoineen ja dvd-kokoelmineen. Katsotaan kauanko pojan kantti kestää, vaimolle kesän helteet ovat jo koituneet esteiksi ja Suomeen on tultava hengähtämään raikasta sadesäätä. Oli sitä nyt Eviallakin riittämiin, Ateenassa sen sijaan paistoi kirkas päivä ja pilveilikin välillä leudosti. En nyt harrastanut mitään muuta kulttuurielämää, Ateenan katsoimme lasten kanssa 15 vuotta sitten ja Marjan kanssa uudestaan viime syksynä, tuttu paikka.

Sunnuntaiaamuna kello 6.30 lautalla takaisin mantereelle, siitä suora bussi lentokentälle, missä oli reippaasti aikaa huilia ja lueskella. Luin Karilta sieppaamani Jukka Parkkisen Vaivautuneen seikkailijan. Vaihdoin Henning Mankellin alkukieliseen Den femte kvinnan pokkariin ja se lähtikin vetämään toiseen tahtiin. Vaiherikas matka päättyi Seutulaan klo 22 ilman kommelluksia, magyaarien Malev kuljetti mennen tullen moitteitta, mutta tarjoilu todella yksipuista, siinä Finnair on vieläkin monta askelta, korjaan annosta muita edellä.