Osasin vähän varautua siihen, että Unio Mystica ei ole tavoittelemassa Tieto-Finlandiaa. Se on ollut kovin paljon esillä ja menestynyt hyvin sekä arvosteluissa että myyntilistalla. Tällainen mieluusti sivuutetaan ja hyvä onkin, että vähemmän huomiota saaneet teokset nostetaan näkyville. En silti kiellä, että tulin hieman haikeaksi, mutta vielä pettyneemmältä vaikutti kustantajan edustaja, kun poikkesin Bulevardilla. Miten voisin kannustajia lohduttaa. Päätös oli oikeastaan linjassa Waltarin kokemien ohitusten kanssa, eihän Sinuhekaan saanut aikanaan valtionpalkintoa. Sain puolestani monia ilahduttavia rohkaisuja ja kiukkuisiakin pahoitteluja, joista lämmin kiitos.

Pitkän iltapäivän lounaan istuimme Elitessä hyvien luokkatoverien kanssa Jorma Kaimion johdolla, Potentia-ryhmän ”kunniavieraana” kirjani johdosta. Jorman kanssa keskustelimme Waltarista jo lukiovuosina, ja hänen kanssaan ensimmäisen kerran puhuttiin myös tästä elämäkerrasta WSOY:ssä. Tällainen istunto fiksujen ja hyvin menestyneiden kaverien kanssa, Jyki Malmio ja Jukkis Virta vanhoja pelikavereitakin, tuotti suuren ilon. Paljon kuulin itselleni uutta ja kiintoisaa varsinkin taloudesta ja tästä reaalimaailmasta, joka joskus kohdallani tahtoo liukua kadoksiin. Virkeitä eläkeläisiä ovat jo kaikki, Pajari ja Liinpääkin, joissa ilmeni uusi ja innostunut lukuharrastus vapaassa elämänvaiheessa.

(Huvittava sattuma: samassa ravintolassa palkitsi itseään lounaalla Tieto-Finlandian raati, jota emme nyt kuitenkaan käyneet puhuttamassa vaikka vähän uhottiin…)

Illalla luen Klingen päiväkirjaa ja huomaan kuin pisteeksi hyvälle päivälle, että siellä mainitaan meidän luokkamme 1955-1963 Norssissa: ”oli vuosiluokkia, jotka erosivat toisista intellektuaalisen aktiivisuutensa ja yleisen aloitteellisuutensa ansiosta”. Sellainen juuri oli luokkamme, josta Klinge on lukenut Klaus Helkaman ja Kaimion luokkasosiologiset kirjoitukset edellisen juhlakirjasta. Näin joukkomme alkaa Klingen sanoin ”saada sijaa historiografiassa muistokirjoitusten johdosta”.

Jotenka ollaan iloisia vaan ja jatketaan täyttä työpäivää, vaikka toverit voivatkin jo vähän hellitellä. Jorma loistaa lehtitiedoissa maan rikkaimpien rivissä eikä muillakaan huonosti mene. Pienet kolaukset jäivät miltei unholaan, niitähän olen voinut totisesti odottaa Waltari-vuoden tähänastisten unenomaisten myötäkäymisten jälkeen.