Pekka Tarkka lausui ensin, että Finlandia-esiraatien toiminta on syystä herättänyt vilkasta keskustelua, mutta keskittyi sitten puheessaan erittelemään hienosti ehdolla olleita romaaneja. Hänen analyysinsa palkintoromaanista Sofi Oksasen Puhdistuksesta herätti heti halun lukea uudelleen kunnolla tämän teoksen, joka on jäänyt kohdaltani alustavan tutustumisen varaan. Varmasti ansaittu palkinto. Oksanen on lisäksi suorapuheinen kannanottaja, joka niiasikin nätisti palkinnon luovuttajille.

Kun Pekka huomautti, kuinka laajasti romaanit tänä päivänä kuvaavat maailmaa sen eri kolkilta ja vertaili tilannetta kriitikon uransa alkuun 50-lukuun, jolloin keskeisiä paikkoja olivat Oulu, Kuopio, Kangasniemi ja sellaiset, voisi lisätä että tuonakin aikana oli sentään yksi kirjailija, joka meillä liikkui huomattavasti laajemmilla aloilla, mutta jätettäköön nyt nimi mainitsematta.

Pöydässämme oltiin hyvin tyytyväisiä valintaan ja puheeseen, ja tunnelma lienee yleinen.

Aamun aloitin radion suorasta Enbuske-keskustelusta, minne ehdin hädin tuskin Etyj-kokouksen suljettua liikenteen Mannerheimintieltä. Neuvokas taksikuski löysi kuitenkin mutkikkaan reitin Pasilaan Taka-Töölön kautta. Puhelimme Kaisu Mikkolan ja Jarmo Papinniemen kanssa niitä näitä palkintojen vaiheilta alakerran asukkaamme Tuomaksen johdatellessa rennosti juttua. Yhtenä ehdotuksena vilahti se, mitä pari kirjailijaakin esittää aamun Hesarissa: esiraadeista voisi oikeastaan luopua. En tiedä kuinka yleinen käytäntö ehdokaslista on maailman Booker-, Goncourt-, August- ym. palkinnoissa. Olisi varsin koomista, jos Nobel-palkinnon edellä julkistettaisiin ehdokaslista. Suoraan taivaalta putoava palkinto on jollakin tavoin juhlavampi ja vähentää kilpailun henkeä.

Illalla sonnustauduimme kotikirkkoomme Agricolaan kuulemaan Katrin perinteistä joulukonserttia, olihan matkaa peräti sata metriä, jonka kesti kaatosateessakin. Herkistävää oli jälleen ja muistorikasta, joulutunnelma syntyi säästä huolimatta. Tuttuja lauluja ja juontoja, uutena säväytti erityisesti Katrin tyttärien yhteistyönä syntynyt vaikuttava ’Talvitaivas’. Kaunis kiitos tästä.

Ylenneessä mielentilassa kesti hyvin katsoa Hanskin kiroilevaa muistelmaa tv:ssä samoin kuin Ruben Oskar Auervaaran seikkailuja, jotka ovat Waltarin Gabriel-näytelmän pohjana. En tainnut näitä yhteyksiä enää käsitellä elämäkerrassa, sen sijaan näytelmiin keskittyvässä Noita palaa näyttämölle -kirjassa. Eräs ajoitus tarkentui: jos Auervaara esiintyi ensi kerran näkyvästi lehdissä tammikuussa 1945, nopea Waltari saattoi juuri siitä saada sysäyksen näytelmään, jonka kirjoitti heti alkuvuodesta ja ensi-ilta oli jo loppukeväällä! Traaginen loppu oli naisten hurmaajan elämäntaipaleella.