Reippailen onnittelemaan Aila Meriluotoa, joka täyttää vuosia, tosin epäjulkisesti. Iloisena aamutakissa vastassa, näyttelen kukkakaupan lähettiä. Puhelemme lyhyesti elokuvasta, tietysti: jotakin hyvää, jotakin vierasta, paljon paisuttelua. Tarkennan muutaman yksityiskohdan kuinka ne kulkivat elämässä. Aila on jo aamulla kirjoittanut runon!

Päivä tuottaa muutakin: kuulen ääneni radiosta, Waltari-juttua uusitaan. Iltalehdessä on nyt vasta joskus syksyllä tehty juttu elämän käännekohdista, vaikuttaa kovin kertauksenomaiselta. Miksi lensin taas lankaan. Mutta siellähän killun lööpissä vielä kerran.

Kun yritämme illalla katsoa muistellen Viimeistä tangoa Pariisissa, ei lähde oikein vetämään. Aikanaan kohuttu ja rohkea, nyt vain angstisen pitkäveteinen.