Anssi Koivurannan murhetta katsoessa tuli mieleen, että meillähän on sukupolvi, joka ei oikein kestä pettymyksiä. Hyvä häviäjä ei päästele mediassa alatyyliä ja murjota kuin pikkupoika, jolta viety viimeinen pipa päästä.

Sama pätee koko yhteiskuntaan. Oliko se Kalle Isokallio, joka totesi kolumnissaan, että hallitus ei uskalla kertoa meille, että lamasta seuraa elintason lasku, ainakin väliaikaisesti. Sen sijaan elvytetään velaksi epätoivon vimmalla ja yritetään olla kuin lamaa ei tulisikaan. Kyllä ne sitten aikanaan maksetaan – tai sitten ei. Koska ei kestetä tuottaa hyvinvoinnissa piehtaroiville pettymystä: tää ei olekaan ikuista ja varmaa.

Lunta tuiski koko päivän, ei lähdettykään ladulle laskettelemaan eikä edes jäälle hiihtelemään – erinomainen lukupäivä. Selvitelty Yrjö Jylhän ja Katri Valan aikanaan kuumaa lyhyttä suhdetta. Mutta Vala radikalisoitui nimenomaan ankarien takaiskujen kohtaamana: sairaus, työn menetys, pula, todellinen köyhyys, lapsenkin kuolema – kaikki kasaantui. Rakkauskin meni menojaan. Pettymykset heijastuvat poliittisissa valinnoissa, kiukkuisissa pakinoissa ja elegisissä runoissa.