Suruksi pisti kun erosimme High House Farmin pihassa ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Marjan viehättävä serkku Irma paistoi kunnon brittiläisen aamiaisen with egg and bacon, sillä kyllä jaksetaan. Myös John näytti murheiselta, hän tunnusti mielellään ottavansa viskin tai pari illalla, mutta yksin se ei ole niin mukavaa. Nyt hän sai minusta kiitollista seuraa. Olisi ollut mukava kuunnella vanhan merikarhun tarinoita enemmänkin. Irma jäi arvatenkin lukemaan Unio Mysticaa, mistä ilmoitti jo ennalta suuresti iloitsevansa.

Susan oli nähnyt vaivaa ja etsinyt meille tietoja tulevasta reitistä ja majapaikoista. Evästäkin laittoi oman farmin tuotteista. Suurenmoisia ihmisiä!

Niin matka jatkui ja vasemmanpuoleinen sompailu alkoi jo luonnistaa helpommin. Marja tosin kiljahti tuolloin tällöin, etta vasen pyörä ottaa rotvalliin ja niinhän se välillä ottikin. Vaikea oli arvioida sitä puolta samalla kun piti hallita vaihteita ja tarkkailla liikennettä, joka puski aina väärältä puolelta.

Pääsimmekin kirkkaassa kesäpaisteessa ensin Gt Yarmouthiin ja siellä sattumoisin satamapubiin, mistä David Copperfield lähti aikoinaan matkoihinsa Dickensin romaanissa. Lopulta uuvahdimme King’s Lynnissa, joka näytti mainiolta kaupungilta komeine tuloportteineen. Otimmekin majapaikan The Duke’s Headista torin varrelta, ikivanha hotelli missä kuningatar Elisabethkin on vieraillut, joten sai kelvata meille.

Illalla kuljimme katuja ja kummastelimme missä kaikki ihmiset olivat. Hiljaista oli kuin Hämeenkyrössa. Muutama rockbaari sentään auki, jokunen pubi ja lopulta yksi internetcafekin, mistä pääsimme yhteyteen taas maailman kanssa.