Eikö ole merkillistä kuinka aistit valpastuvat ja maailma ympärillä ikään kuin puhdistuu, kun joutuu joksikin aikaa pois raiteiltaan?

Kaikki jotka ovat palanneet elämään leikkauksesta, pitkältä matkalta tai vankeudesta, varmaankin tämän hyvin tuntevat.

Herään tänään viideltä, aurinko jo korkealla. Astelen aamutakissa rantaan ja uin ihmeen lämpöisessä vedessä. Ei ihmisen risahdusta järven rantamilla. Haen tuoreet lehdet tuosta tien mutkasta ja nousen parvekkeelle lueskelemaan. Kahvi on tippunut, maisema alhaalla tyynenä ja jotensakin herkistyneenä. Juhannusruusut ryöppyävät ja tuoksuvat kuin hurmiossa. Tämän ihanampaa ei ole.

Kuinka laulussa lauletaankaan… niin tämä oli ensimmäisiä lauluja joita Marja aikoinaan Törmällä minulle lauleli kitaransa säestyksellä: ”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille – ja mielen vapaus.”

Kuka katseli eilen Tony Curtisin haastattelua ykköseltä? Harvoin näkee ja kuulee sellaista puhetta, joka avaa siekailematta ihmistä ja tuntuu samalla aidolta, syvältä ja vapauttavalta. Tony ei mielestäni näytellyt tippaakaan, vaikka tällainen tunnustava asetelma psykologin penkillä antaisi hyviä mahdollisuuksia kokeneelle veijarille fuulata. Kun on noin lähellä finaalia, voi puhua suunsa puhtaaksi – ja kertoa jopa Marilynin rintojen hypähtelystä kun hän nauroi vuoteessa.

Meillä kun joku tämäntapaisia tunnustaisi, kolumnistien karavaani haukkuisi viikkokausia. Tai eihkä joku jopa ymmärtäisi, mene tiedä.

Silti ihmettelin että niin liemissä keitetty konkari kuin Sarasvuo pillastui (Aamulehti sunnuntaina) median tungettelevasta mielenkiinnosta, jonka hän olisi hyvin voinut aavistaa ja varmasti aavisti. Avioeroni aikaan kirjoitin vähän samasta aiheesta pyydetyn sivun jutun Hesariin – ymmärrystä tulikin, mutta arvatkaa tuliko kolumnisteilta. Media sanoo aina viimeisen sanan, vaikka sitten likasanko käsivarrella.

PS Curtis tulee uusintana sunnuntaina, pitäkää varanne.