Näin vanha perinteikäs Pyynikin Kesäteatteri heräsi taas henkiin.

Katselimme ensin näyttelyä pyörivän katsomon 50-vuotiselta taipaleelta Villa Macissa ja nautimme buffeta ja tapailimme teatterin konkareita, Rauli Lehtosta etunenässä. Hyvin koottu näyttely, Verkatehtaankadun kellarista oli kaivettu esiin kuvaa ja rekvisiittaa, monet muistot kulkivat. Video oli vähän valikoivasti koottu ja kuului siinä hälinässä huonosti, mutta monia tuttuja näkymiä sieltäkin avautui.

Vuonna 1962 kiipesin ensimmäisen kerran katsomoon, silloin menossa Tuntemattoman toinen kesä. 1978 teimme Raulin kanssa yhdessä Ihmisiä suviyössä. Ja jatkoa on seurannut, varsinkin 90-luvulla komean Linna-sarjan aikoihin aina hienovireiseen Topeliukseen, Lailan romantiikkaan ja Kalle Päätalon viimeiseen kesään saakka.

Sitten lämmin kesäilta ja Wuolijoen Iso-Heikkilän isännän ja hänen renkinsä Kallen ensi-ilta. Pitkästä aikaa Pyynikillä nähtiin oikea näytelmä kaikenlaisen kevyen hemputtelun jälkeen. Hyvä että oli otettu tämä Iso-Heikkilä eikä Brechtin varastamaa Puntilaa: tämä sopi hämäläiseen maisemaan kuin nakutettu. Voihan sanoa kuten vierustoverimme Asko Sarkola, että tässä on kansankomedian ylivaltaa verrattuna Puntilan terävöitettyyn yhteiskuntakritiikkiin, mutta kyllä tästäkin riittävän selvästi ilmenivät ainakin vanhan maalaisyhteisön luokkaerot. Varsin nasakasti ja hyvällä ihmistuntemuksella Wuolijoki on näytelmän kirjoittanut.

Ilta oli tietysti ennen muuta Esko Roineen, näin Eskon päivänä. Hän tuntee hämäläisen isännän metkut ja mielenmuutokset munaskuitaan myöten, on siinä vanhaa kokemusta ja perintötekijöitä ja näyttelijän taitoa riittämiin. Kun vähän tunnen samantyyppisiä hahmoja täältä Hämeenkyröstä, nautin Eskon piirrelmistä täysin rinnoin. Eiköhän vain vanhassa Raipalan Jalmarissa ollut aimo annos Iso-Heikkilää, muista nuoremmista nyt puhumatta. Muhkea työ, jota Heikki Nousiaisen kanssa vielä parkkikentällä kiittelimme.

Myös Puntti Valtonen hallitsi tarkat reaktiot, älylliset siirrot ja lauhkean mukailukyvyn kyllin terävästi, jotta yhteispelistä rakentui täysipainoinen. Hienoa seurattavaa.

Muut sitten tekivät mitä tehtävissä oli. Huomio kiintyi Kake Aunesnevan ilmeikkääseen känniin alusta pitäen sekä osuvaan muodonmuutokseen pestuumarkkinoilla. Lari Halme on kuminen koomikko, joka sutjakkaasti sopi lähetystösihteerin irvikuvaksi. Puvustuksesta täydet pinnat. Ami Räsänen sai liian vaisun roolin tehdäkseen, mutta naiset olivat turskeja ja rempseitä vuorollaan. Hyvä ajatus oli sovittaa jotkut opinkappalenomaiset elämäntarinat lauluiksi. Opinkappaletta oli riittämiin teennäisessä kihlajaisnäytöksessä, missä esitettiin työläisvaimon arkea. Se on aina minusta ollut kömpelöhkö tekstinkohta.

Mutta loistokas oivallus ohjaaja Tuija Töyräältä oli siirtää Iso-Heikkilän mahdikas loppumonologi Hattelmalan harjulla pyörivän kyytiin! Monesti on nähty tuo kiipeily pöydän ja tuolien pyramidiin, tässä hämäläisen maiseman humalainen autuus todella avautui katsojienkin tajuttavaksi koko laajuudessaan. Ja Esko sai vetäistä Roineen armaita aaltoja! Kesän mittaan siitä kehittynee karaoke-esitys.

Siispä lämmitti vanhan katsojan, sovittajan, puheenjohtajan mieltä suuresti tämä Pyynikin uudelleen tuleminen. Pitkästä aikaa viihdyimme pyörivässä, kerrankin tätä voi vapain mielin suositella kaikille kesäiseksi humalahakuiseksi moraliteetiksi, josta ei puutu muhevan huumorin alkujuurta.