Hyvä Hämeenkyrö onkin nyt kovasti esillä, kun Aamulehti pitää täällä menojaan lauantaitorilla. Totta taitaa olla pitkäaikaisen reportterin Jorma Huovisen havainto, että jonkinlainen sammahtaneisuus vallitsee. Uudelta kunnanjohtajalta odotetaan ripeitä ja raikastavia otteita. Saa sitten nähdä. Ruostunut koneisto ei hevin liikahtele.

Hauskin puhallus oli kunnan itsensä nimittäminen kulttuurikunnaksi. Perinteitä on vaikka maakuntaan jakaa, mutta todellisesta kulttuuritahdosta ei tänään näy jälkeäkään. Uusi sirkeä ympäristösihteerikin tuossa esittäytyi, mutta kulttuurisihteeriä ei ole eikä valita. Eipä ole kulttuurilautakuntaakaan, vaan passiivinen hybridi nimeltä sivistyslautakunta. Sivistystoimenjohtaja sentään tarvittaisiin, edellinen vastusti jopa sivukirjaston säilyttämistä. Taisto jonka Aulikki Plihtari uljaasti voitti.

Ennenhän täällä oli vilkkaita kirjallisuusseminaareja, taideleirejä, kaikenlaisia tapahtumia. Nyt Hämyvestarit jäähallin pihassa (rock-messu) on huomattavin kulttuuritapahtuma. Sinne odotetaan pihaan pällistelemään 10000 kuuntelijaa. Myllykolun kesäteatterissa oli eilen 12 katsojaa. Revi siitä sitten mainetta ja matkailijoita kulttuurikuntaan.

Joskus olisi hauska vertailla sitäkin, paljonko urheilukentän hoitoon ja huoltoon kuluu rahaa ja työvoimaa siihen nähden, että ainoan Nobel-kirjailijan syntymäkoti on jätetty oman onnensa nojaan. Erik Ahonen kyllä eilen liioitteli väittäessään Aamulehdessä, että nobelisti oli ”vuosikymmeniä pahemman luokan juoppo” ja että hänet tunnetaan Hämeenkyrössä puskissa sekoilevana boheemina. Taiteilijana hän tietysti on liian syvällinen ja artistinen kyröläisille kuten useimmille muillekin, kuten ihana Nummisen Eeva aikoinaan tokaisi.

Sillanpään alkoholismi yltyi vasta 30-luvulla, ja sodan ja Kammion pakkohoidon jälkeen hänet vieroitettiin totaalisesti alkoholista. Varsinaisesta sekoilusta en ole kuullut yhtään kuvausta, tavallista komeammasta käyttäytymisestä sitäkin enemmän. Taata oli suuri kansanhuvittaja ja matineoiden suosikki eikä niissä koskaan rökelehtinyt kuten 60-luvun kirjailijat, muistetaan nyt sentään sekin.

Mutta nyt keskitymme kohta savusaunan lämmitykseen. Valvova mestarimme Antero Kaasalainen tulee rouvineen antamaan viimeisiä silauksia saunan saloihin. Siellä hukkuvat ja unohtuvat muut murheet, kaikkein vähäisimpinä kulttuurikunnan olemattomat luulumiset.