Professori Heikki A. Reenpään kirjakokoelma Kansalliskirjastossa on tosiaan tutustumisen arvoinen. Sinne paineli Sillanpään Seuran joukko tutkimaan, ja professori itse esitteli. Mainiota on se, että kirjat ovat esillä omassa huoneessa ja niitä saa sopimuksen mukaan tutkia ja lainata lukusaliinkin. Reenpää oli pannut näyttävästi esiin täydellisen näköisen Sillanpää-kokoelmansa, jossa oli minullekin jokunen tuntematon painotuote, mm. Henning Söderhjelmin Tukholmassa julkaisema pieni Sillanpää-monografia. Laajan artikkelinsa olen toki lukenut.

Saimme pidellä käsissämme Seitsemän veljeksen alkuperäisiä vihkoja sekä Agricolan messukirjaa. Kirjojen sidonta oli mallikasta, vanha Fennica-kokoelma arvatenkin ainutlaatuinen yksityisen keräämäksi. Kahvit juotiin kirjaston kahvilassa.

Katselin samalla Meriluodon Lasimaalauksen kritiikkejä mikrofilmeiltä. Koskenniemen juttu Uudessa Suomessa on historiallinen: yhdellä ylistävällä kritiikillä Aila ponnahti kuuluisuuteen.

Illalla kävimme viimein katsomassa Lasse Pöystin Hissistä kieltäytyjän (miksei sen nimi suomeksi ole tosiaan tämä) Lillanissa: charmikas, viihdyttävä puolitoistatuntinen, hyvin oli Bengt Ahlfors kutonut asiaakin, vanhuksen yksinäisyyttä, polveilevaan monologiin. Pöysti on lämmin ja suvereeni, vain puheeseen ja ilmeisiin, rytmiin, pausseihin luottava esittäjä.

Hienoa oli tavata samana päivänä kaksi kulttuurielämän vetreää veteraania, Reenpää ja Pöysti. Osoittavat kuinka kirkkaasti kulkee vielä yli kahdeksankymppisenä. Meillä on toivoa. Kun Kirsti Mäkinenkin porhalsi paluumatkalla vastaan Viiskulmassa ja kävimme Primulassa istahtamassa, päivästä kehkeytyi täydellinen.