Jäimme vielä päiväksi Hämeenkyröön, kun oli tilaisuus käydä Myllykolun kohentamista suunnittelevassa työryhmässä.

Me F.E. Sillanpään Seuran edustajat huomasimme tosin olevamme eräänlaisia ulkojäseniä jo liikkeelle lähteneessä hankkeessa, jota vetää Hämeenkyrö-seura ja sen nimeämä projektin ”päätoiminen”.

Ensimmäisen innostavan ideointikokouksen jälkeen kunnostushanke on lähtenyt liitoon suurisuuntaisin toivein ja korkealle ilmaan rakennetulla budjettiluonnoksella. Yrityksellä on ainakin teoriassa hyvät mahdollisuudet tehdä myös ylimitoitettuja virheitä puolen miljoonan suunnitelman mahdollisesti toteutuessa edes osittain.

Onkohan niin, että hyvin maanläheinen ja konkreettinen mäkitupalaismuseon kunnostus on nykyisin valjastettava ensin näyttäväksi esiselvitykseksi, joka jo itsessään maksaa sen minkä asialliseen korjaustyöhön voisi normaalisti saada kulumaan. Varmaankin jotkut EU-rahojen säännöt ja joutsenten reitit määräävät karttamaan tavallista talonpoikaisjärkeä tällaisissa yritelmissä.

Kun esiselvitykseen jo kiinnitetään mukaan arkkitehtitoimisto suunnittelemaan tulevan korjaustyön puitteet – mitä ne sitten ovatkaan – onkin koossa valmius ja tahto herkän luonnonympäristön perinpohjaiseen muutokseen.

Asiaan kuuluu, että pääasiaan – itse museorakennuksen kohentamisesta – ei juuri puututtu paitsi vuotavan katon osalta. Sivuseikkoihin kuten katsomon katokseen tai moderniin kahvilaan (!) kiinnitettiin suuri huomio. Juuri tämä inhimillinen ja nurinkurinen teema on siinä Formanin Palaa, palaa -elokuvassa vaikuttavasti kuvattu.

Mutta arkkitehti, jollaisella on lahjakkuus ja luontainen tahto painaa oma jälkensä maisemaan, ei kykene sentään mäkitupaa kovin uuteen kuosiin muodostelemaan. Siten itse museo, joka on paikan sydän, ei kelpaa budjetin pullistajaksi.

Yritin voimattomasti muistuttaa, että Sillanpään Myllykolun ominaisluonne sisältyy käsitteisiin aitous, luonnonläheisyys ja vaatimattomuus. Näiden osalta se poikkeaa kaikista turistikaruselleista. On vain toivottava, että edes ripaus paikan runollista luonnetta saadaan tulevissa mullistuksissa säilymään.

Onneksi hanke etenee etanan vauhdilla ja kohdannee vielä monia revisioita. Tähän asti on saatu aikaan pressu vuotavalle pärekatolle. Siihen ei sentään tarvittu arkkitehtitoimistoa.

Odotettu tv-draama naispääministerin noususta ja tuhosta oli meidän katsomollemme pettymys – huolimatta Jonna Järnefeltin hienosta pääroolista. Paljon aikaa käytettiin tässäkin sivuseikkaan – tarjoilijaan ja voimistelijatyttöön, vähän kökköön symboliikkaan. Itse pääasia, Jäätteenmäen pelaaminen ulos, kuitattiin blanssilla ruudussa. Näin draama kuivui kehyksiksi. Oliko muka varsinainen valtapeli eduskunnassa liian vaikea toteutettavaksi? Katsokaa vaikka kuinka vähän suurempi poliittinen katastrofi, Itä-Saksan luhistuminen, on draamadokumentin keinoin kyetty toteuttamaan.

Oli katsottava nauhalta päälle Francon aikaa, jotta tuntuma värikkääseen, elävään ja uskottavaan poliittiseen ajankuvaan palasi.