Kirja-Varkauden 40-vuotisjuhlareissulta sain mukaani harvinaisen maukasta ruisleipää, kotileipomo Siiskosen juureen leivottua, kiviarinalla paistettua, todella oikeata leipää. Sellaista ei aina saa eikä löydä. Matti Vanhanen näkyi käyneen Varkaudessa heti jälkeeni; toivottavasti keksivät jotain kaupungin pelastamiseksi Stora Enson lähdön jälkeen, jos se toteutuu.
Eilen postittelimme joitain Jylhiä Vesan kanssa Otavassa, ja poika kertoi, että Tarmo Kunnas oli ollut radiossa huolissaan elämäkertojen kirjoittelusta; pitäisi enemmän keskittyä teoksiin. Niinpä niin, vanha virsi, uudet aiheet. Katsotaan kehittyykö tutkijoissa laajemmin harmia liian menestyvistä elämäkerroista kuten Haavikko-nimisestä miehestä. Aiheesta puhuttiin Varkauden keikallakin, mennen Pekka Laaksosen kanssa junakahvilassa ja palatessa Pekka Liljan kanssa, joka huvitteli ajatuksella, mitä joku Aarne Kinnunen näistä opuksista, vaikkapa Waltaristakin tuumii. Helppo arvata.
Mutta ensimmäinen saamamme kommentti Jylhästä rohkaiseva, sotahistorian tuntija Veikko Huuska on ehtinyt kirjan lukaista ja pitää sitä rehtinä, suorana ja julmana, olo lukemisen jälkeen ”kummallisen kirkastunut, kuin puhdistunut”. Mitä enempää voisimme toivoa?
Anja kuulusteli Akateemisessa Mauno Saarta asiallisesti ja jatkoi teemaa äsken mediakokkina, huomautti akateemikon kohtelusta vanhana ja sairaana. Mutta minusta Haavikko jättäytyi itse heitteille, välinpitämättömänä käytännön seikoista, sen vaikutelman kirjasta sai. Saari ja Turpeinen touhusivat sitä enemmän, hyväntahtoisesti, omaista ärsyttäen.
Eilen poikkesimme Taidehallin 80-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisissa, 15 taiteilijaa ei puolilta maailmaa, teemana rajojen rikkominen, tuloksena joukko ns. kusetustaidetta, silti poikkeuksia kuten yhdessä kopissa heijastettuja vaihtuvansävyisiä korpimaisemia, joihin Marja ihastui. Norssin poika Lauri Tarasti näytti vieraiden joukossa oikein tyytyväiseltä urakkaansa vaalirahojen oikomiseksi. Ja Matti Suurpää sanoi kirjoittavansa Parnasson historiaa, lukeneensa vuosikerroista muinaiset teatteriesseeni, mitä voi pitää hyvänä saavutuksena.
Hei, Anja puhui suoria sanoja Miina äkkijyrkästä, toisin kuin Iltalehti radion mukaan. Lehden mukaan kansainvälisen tason taiteilijaa pitää edelleen hyysätä, Anja taas katsoo että taiteilijaa koskevat samat lait ja säännöt kuin muitakin, ohhoh kun uskalsi poiketa kaavasta.
Paineltava taas Kyröön, missä kissamme hätää kärsimässä, kun hoitajansa Tyyne kaatui ja loukkasi vähän polveaan. Joko kissan kohtalon kellot soivat?
Ennen lähtöä kävin kuulemassa, kun Antero Raevuoren kirja Järvisen legendaarisesta urheilijaperheestä julkistettiin Urheilumuseossa. Paljon tuttuja, hyvä informatiivinen keskustelu, myös urheilusankareiden varjopuolista kuultiin, traagisia kohtaloita. Minulle uutta oli koelento-onnettomuus, jossa Aki Järvinen kuoli ja myös Erkki Pohjanheimon isä, joka oli lentäjänä. Molempien uhrien pojat olivat tilaisuudessa paikalla, semmoinen kohtalonyhteys. Samoin Kalle Järvisen kuolema sodassa oli synkkä, vähemmän sankarillinen luku. Matti Järvisen muistan nähneeni joskus Otaniemen hallissa, vihaisen näköinen mies nuoren kaverin silmin. Urheilumuseota pitäisi joskus tutkia rauhassa lähemmin. Muistan kuinka tässä pukuhuoneiden uloskäynnillä väijyttiin muiden pikkukavereiden kanssa aikanaan nimikirjoituksia. Vieläkin sykähti mielessä silloinen jännitys.