Talvisodan muistelu alkoi. Eikä loppua näkyvissä.

Martti Häikiö esitteli syntymäpäivillään lahjaksi saamaansa Suomi-konepistoolia. Mainitsi että ellei näillä olisi aikoinaan sodittu, Suomi olisi ollut samassa tilanteessa kuin Puola Wajdan Katyn-elokuvassa, joka äskettäin lähetettiin televisiossa.

Kävin tohtoria onnittelemassa tuossa puiston takana Laivurin kulmassa, samassa talossa missä me asuimme ollessani pieni ja terhakka 40-luvun lopulla. Höyry Häyrinen tuli samassa avauksessa ja ihmetteli, koska ehtisi lukea Waltari-kirjani. Martti taas, että tulossa oleva Koskenniemi-kirjansa on tehty samaan formaattiin, onneksi vähän ohuempi. Oli historiantutkijoita paikalla luja otos Ohto Mannisesta Hannu Soikkaseen, Klingekin saapumassa kun lähdin. Lupasin Martille myöhästyvänä lahjana Jylhä-kirjan, kunhan se painosta ilmestyy.

Sitten ajelin Tuusulan Lotta-museoon, missä avattiin Finlandia Uutistoimiston aineistoa esittelevä näyttely talvisodan ajalta. Ilmari Hakala luonnollisesti esitteli, soitti minullekin kesän lopulla Waltarin ja muiden propagandataitureiden aiheista. Kun museon uumenista löydettyjä kuvia katseli, niiden teksteissä olikin kovin tutunoloista tunnevoimaista tyyliä. Hakala vahvisti, että FU:n lähettämät kuvat ja artikkelit saivatkin Englannissa mielialat kääntymään Suomelle suotuisiksi. Näyttely on aika vavahduttava, kannattaa käydä katsomassa.

Toisen Martin, Turtolan, tapasin ja sana Jylhästä vaihdettiin. Ikään kuin sinettinä päivän teemalle posti toi mahtavan paketin: Taipaleenjoki-oopperan valmiin partituurin librettooni, Ilkka Kuusiston nuotteja pumaska pullollaan. Komea opus, Ilmajoella ensi kesänä tavataan.

Joten eihän päivää voinut päättää muulla tavoin kuin katsomalla nauhalta se Katyn, niin synkkä kuin onkin tarinansa. Intensiivinen ja hieno elokuva, jossa moraalinen tilinteko sodan jälkeen kommunistisessa Puolassa oli yhtä tärkeä teema kuin varsinainen joukkomurha. Kovia koki Puolan kansa, Suomi selvisi sentään ihmeen hyvin kuten Häikiö päivällä todisti.

Kun sitten perään vähän kuunteli a-studion loputonta inttelyä laudoista ja vaalirahoista, tuli kyllä havainnollisesti selväksi, kuinka pikkuruisista asioista meillä vapaassa demokraattisessa maassa jaksetaan jauhaa ikään kuin suurina ja vakavina ongelmina.