Jäi vähän myöhäiseen, mutta tulipa onneksi käydyksi Kulkurin lauluissa Kansallisteatterissa. Waltari-kohina ilmeisesti peittosi kohdaltamme Tauno Palon juhlintaa viime syksynä, ja sitten juttu tuntui vain unohtuneen. Sitä paitsi saimme ristiriitaisia arvioita lauluillasta.

Mutta hyvinhän se kulki, oikein nautittavasti, väkeäkin oli katsomossa sentään kohtuullisesti, vaikka loppu häämöttää. Sovitukset tutuista lauluista olivat tuoreita ja orkesteri erinomainen, irrotteli välillä jazzahtavasti. Marja totesi kuinka miellyttävää oli kuunnella luonnollista musiikkia ilman jylisevää vahvistusta. Ja lauloivatkin taitavasti, ihanat Kristiina Halttu ja Katariina Kaitue etunenässä, vaikka Marja ihaili yhtä lailla myös nuorimman polven kirkkaita solisteja. Yllättäjät kuten Soila Komi ja Karin Pacius väläyttivät, mitä laulureservejä teatterilla on jemmassa, vaikka ei ole liiemmälti ollut lauluvuoroja. Jukka-Pekka Palo veti reippaasti miessakkia ja kunnianosoituksia isälleen.

Olin kerran naimisissa erään laulutähden kanssa, jolla oli oma käsityksensä laulavista näyttelijöistä; hänenkin sopisi tämä esitys nyt nähdä. Me tapasimme aktiiviset serkkuni Ullan ja Kaijan aulassa, kertoivat illan erikoistarjouksesta. Kohta siis loppuu; käykää nyt ihmeessä vielä kuulemassa ja näkemässä viihdyttävää kavalkadia kautta elokuvien ja muistojen.