Nythän meillä oli vähän aihetta juhlia Vesan kanssa Otavalla, kun Jylhästä otettiin toinen painos! Joten uinukoon Aamulehti rauhassa, en enää vaivaa enkä kohta luekaan kyseistä aviisia. Siellä käydään tuimaa taidepoliittista kiistaa menneiden vuosikymmenten vasemmistomafiasta, Osmo Rauhala sen urheasti aloitti ja saa tietysti henkilökohtaisia herjauksia niskaansa kuten meillä on tapana. Joten eihän siinä melskeessä ehdi kirjallisuutta käsittelemään.

Takaisin Otavalle, missä pidettiin perinteiset takkatulet ja lasinkallistukset iloisissa merkeissä. Mitähän erikseen jäi mieleen. Elämäkerroista puhuttiin lisää Mauno Saaren ja Tarkan kanssa, Jyrki Nummeakin vähän Vesan kanssa kovistimme hänen taannoisesta kritiikistään, mutta Jyrki puolustautui pontevasti (juttua sodan osalta lyhennetty), joten pääsimme hyvään sopuun. Hermunenkin räiskähti vastaan pitkästä aikaa ja kehui päässeensä vasta Waltarissa puoleenväliin. Hauska oli viimein tavata myös Meri Vennamo ja kiittää lämpimästä kirjastaan, Marja hänet tapaisikin mielellään, kun näillä kulmilla asustaa. Teimme muinoin yhteistä elokuvaa Kiannosta, Niskanen ohjasi, josta Petteri kertoi jo leikkaavansa laajaa kolmen tunnin dokumenttia. Ja sitten oli muuta väkeä kuin pipoa, ei pysty luettelemaan.

Paitsi että taannoinen vastaväittäjäni Hannu K. Riikonen tunnusti kamalan synnin: hän juuri lausunnollaan torpedoi sen, ettei Tunturikatua muutettu Mika Waltarin kaduksi. En muista perusteluja, varmaan ne olivat hyviä. Satu Waltari oli aikoinaan samalla kannalla: vanhat töölöläiset eivät kuulemma tykkää siitä, että katujen nimiä muutellaan. No hyvä. Mutta kun on kaiken maailman kirjailijoiden katuja Topeliuksesta ja Runebergistä, Mikael Lybeckistä ja Tavaststjernasta Aleksis Kiveen, Eino Leinoon, Maiju Lassilaan, Linnankoskeen, Teuno Pakkalaan, Minna Canthiin ja Maria Jotuniin – niin eikö siis kukaan uudempi voi enää nimikkoa saada? Joillakin on sekä katu että polku, Agricolalla lisäksi kirkko. Miltä vaikuttaisi Arto Paasilinnan tie Wesrtendissä, mieluiten yksisuuntainen tai semmoinen, missä ei voi eksyä väärälle kaistalle.

Waltari-seura piti pikkujoulua samana iltana, Marja meni sinne kovassa draivissa ja tyytyväinen olikin varsinkin vihtiläisen ohjelmaryhmä Sananjalan mainioon esitykseen Waltarin teksteistä. Yhtaikaa osuimme kotiin ja istuimme vähän jatkoa, joten kaikki hyvin ja onnellisesti.

”Yhtaikaa tullaan vaikka eri huveista”, sanoi Ukko-Pekkakin kun palasi lopettamasta Mäntsälän kapinaa ja Ellen sipsutti sisään Ruotsalaisen teatterin ensi-illasta.