Kaksi tapaamista kirjan merkeissä. Mikko-Olavi vaikutti aika innostuneelta, kun puhelimme Café Engelissä. Viettänyt tekstin parissa suorastaan ”toimittajan juhlahetkiä”. Joitakin hyviä parannusehdotuksia, joihin heti isken. Kaksi lukijaa on vilkuttanut vihreää valoa, Olvi ja Marja.

Illalla tapaan Ailan itsensä Arkadiankadulla. Vien valkeita Avalanche-ruusuja tämän lumenpaljouden ja lumikuningattaren kunniaksi. Sunnuntaina hän täyttää 86 mitä ei kyllä uskoisi. Nautimme hyvää punaviiniä ja juttu kulkee menneisiin vuosiin. Miten värikästä elämää!

”Ja silti mä olen aina ollu tämmöinen harmaa”, ihmettelee Aila, kaiken kokemansa jälkeen. Harmaa varpunen kuin Edith Piaf? – Miten sä olet selvinnyt? ”Mä olen sitkeä. Se on vaan sitä mökinakan sitkeyttä niin kuin Aapeli sanoi.” Saan vielä arvokasta lisäaineistoa kirjaan.

Hieno runokirja on muuten Ailan viimeisin Miehen muotoinen aukko (2005): kauniita, lämpimiä ja suorasukaisia rakkausrunoja edesmenneen miehen muistolle. Johon siihenkin sisältyi totisesti yhtä sekä toista. Miten antoisa aihe elämäkerralle!

Ja miten mahtavaa on kävellä korkeiden hankien keskellä lumen narskuessa jalkakäytävillä. Kestäköön talvi, paukkukoon pakkanen, tulkoon vaikka lunta tupaan.