Suuntauduttava kohden Sastamalaa, missä lyriikkaa viikonloppuna lennätetään.

Selaan, pysähdyn lukemaan uudelleen Aila Meriluodon runoja. Paljonhan näitä näköjään meni silmien ohi elämäkertaa rakennellessa. Silloin ei jää tilaa kovin seikkaperäisiin runoanalyyseihin, yritänpä korjata puutetta vähän ensi perjantain esitelmässäni.

Hehkuva helle pihamaalla, varjoisa riippukeinu kutsuu. Luen loppuun Martti Turtolan kirjan Viron presidentistä Konstantin Pätsistä. Pätsissä tässä ollaankin iltapäivän auringossa. Kirjasta opin, että Päts tulee tosin Viron sanasta leipä. Leipurisukua siis, talonpoikaista juurta. Mutta kirjassa on paljon muuta minulle uutta. Vasta alan tajuta Pätsin ja Laidonerin motiiveja, kun he niin helposti luovuttivat isänmaansa venäläisille. Pätsillä oli vanhat venäläisjuuret ja neuvostosuhteet, hän ilmeisesti luotti Stalinin kanssa tekemäänsä (salaiseen?) sopimukseen ja pettyi, romahti kerrassaan, kun Isä Aurinkoisen sana rauhallisesta kehityksestä ei pitänytkään. Pelin politiikka petti. Tämä tietysti helppo ja oikaiseva tulkinta, mutta lukiessa pysähdytti Pätsin viimeinen repliikki, jossa hän kiitti Stalinia elämästään. Että häntä ei heti teloitettu, vaan tyydyttiin hivuttamaan vankiloissa ja mielisairaalassa.

Ymmärrän Martin kirjan saamaa rähäkkää (ja menestystä) Virossa. Hänen tyylinsä on jotensakin hyökkäävä, inttävä, poleeminen. Kevyt editointi olisi hoitanut turhia toistoja. Mutta tosiasiapohja kirjassa näyttää minusta vankalta. Ja saahan historiankirjoittaja tulla esiin omine otaksumineen ja härnäävine käsityksineen, vaikka näinkin kärjekkäästi. Isovelimäiseltä besserwisserismiltä se on saattanut monista virolaisista tuntua.

Kiinnostava on Martin tapa kuljettaa Suomen poliittista historiaa Viron tapausten rinnalla. Joitain yhtäläisyyksiä ja suuria eroja löytyy. Huomaan myös, että se keväinen Viron historian sarja tv:ssä (Tuulten pieksämä maa) oli tietysti sekin oikaiseva, mutkat suoriva, vähän kotiinpäin vetävä, mutta perusteiltaan silti mielestäni rehellinen.

Uuvuttavaa maalitonta potkiskelua illalla Afrikan kunnailla, mutta Japanin ja Paraguayn matsi päättyi kieltämättä veret seisauttavaan rankkaritrilleriin. Jalkapallossa jos missä on rytmin vaihteluita, nopeita tunteiden muutoksia. Espanja (jota olen veikannut kärkinelikkoon) jatkaa onneksi, niukin naukin. Ikävintä futiksessa ovat jatkuvat loukkaantumiset, todelliset ja filmaamiset.