Selaan saalista Ilmajoelta. Libretto on kauniisti painettu, Ilkassa ja Rondossa erinomaiset jutut, kaikenlaista muuta aineistoa. Soitin Ilkka Kuusistolle; hän ihaili rohkeuttani, kun olin käynyt ”jalopeuran luolassa” katsomassa harjoituksia. Kerroin kannustavia kuulumisia. Kohtaamme vasta ennakossa.

Tapani Perttu täyttää vuosia. Emme ole kovin läheisiä, mutta silloin tällöin meidät sekoitetaan – täällä postissa ja viimeksi sunnuntaina Sarvessa, missä muuan baariveikko ilmoitti, ettei lähde kanssani hirvijahtiin. En ole ikänäni jahdissa käynyt enkä käy.

Haastattelin Perttua TT:n historiaan, ja taisi hän käydä Hurskasta kurjuutta katsomassa Myllykolussa. Vaikutti niihin aikoihin väsyneeltä ja hiukan ylimieliseltä. Kova naama hän on aina ollut näyttämöllä. Muistan komeat taiteilijajuhlansa Kansallisessa, tohtoriskaronkassani hän oli vuorostaan laulamassa. Kun sain sokeain kuunnelmapalkinnon kuunnelmastani Se kaipaus meitä riepottaa 1989, Tapani esitti toista pääroolia, Sillanpäätä. Veikko Honkanen oli Poika Tuominen. Osa palkinnosta oli hyvien näyttelijöiden ansiota.

Kuuntelimme sunnuntaina Perttua radiosta kun ajoimme Helsingistä tänne ja nyt taas illalla Teeman uusintoja. Hän tulkitsee aina läsnäollen ja intohimoisesti. Miehekkäänä tyyppinä hän voisi olla aikamme Rautavaara, mutta harrastaa paljon lyyristä ohentelua. Kaikki valitsemansa laulut eivät hänelle sovi (Rafaelin enkeli).

Pitko erehtyy Aamulehdessä luonnehtimaan Perttua Epilän Humphrey Bogartiksi – oikeampi esikuva olisi tietysti Harrison Ford. Liian vähän Perttua on nähty elokuvissa, viimeksi jonkun saippuasarjan uusinnassa. Hänen mittaisiaan elokuvia ei ole meillä tehty. Venäjällä hän taisi esittää jossakin Mannerheimia. Olisi sopinut Harlinin elokuvaankin, jos sellainen joskus tehdään.

Parhaat onnittelut Pertulle, kovan luokan näyttelijälle. Salieri on minusta syvin hahmonsa, sen tunnustaa itsekin Hesarissa. Toivotaan kaikesta huolimatta uusia töitä, vaikka sitä kypsän mestarin myöhäistä huippuroolia. Jospa se vielä tulee.