Luin aamuparvekkeella Marjalle Runebergin runon (Cajanderin suomennoksena), ja hän myönsi, ettei kukaan mies ole aiemmin lukenut hänelle asianomaista runoa heinäkuun viidentenä. Muistimme Dunckerin kuolemaa ja ihailimme Suomen suven kauneutta, jonka Runeberg jo hienosti runoon ikuisti.

Muuten omistin hellepäivän Juhani Aholle. Papin tytär tuli selvitetyksi, olenkohan sitä koskaan lukenutkaan. Herkkä kuvaus nuoren naisen mielenliikkeistä, vaikuttava johdatus siihen kuinka Elli lopulta suostuu naimisiin miehen kanssa, jota ei rakasta, vaan pikemmin pilkkaa ja vieroksuu. Aivan ranskalaisten mestarien tasoa, sanoisin.

Tommy Tabermannia muistetaan kauniisti ja laajasti. Sastamalan päivillä Päivi Istala hoiti kunnianosoituksen tyylikkäästi lukemalla Tommyn runon. Vesa meillä muisteli rehellisesti teilauksiaan aikoinaan Hesarissa: kuinka Tabermannia silloin riepotettiin ja myöhemmin usein ohitettiin. Olikohan Vesan juttu sekin ”Marsipaaniproosaa”, jota joku iltalehdissä vieläkin kauhistelee. Ehkä Tommy kirjoitti liian helposti, selvästi ja hivelevästi niin että tavallinen Maijakin sai hänen runoistaan helliä kosketuksia

Kun toistellaan, että Tabermann ei sanonut koskaan muista pahaa sanaa, niin mitäs ne Uutisvuodon lohkaisut sitten olivat. Minäkin sain häneltä kelpo roiskaisuja, mutta ystävällisesti aina tervehdimme, ei pahaa muistoa mistään, päinvastoin.

Kun Mika Waltari täytti sata vuotta 2008, SDP järjesti pienen tilaisuuden puoluetoimistoonsa, joka on Waltarin syntymäkodin paikalla. Siellä Tommy kertoi hauskasti suhteestaan Waltariin: kuinka Mika jo ennusti, että noin avoimesti tunteellinen kirjailija saisi vielä monesti sylkäisyjä kasvoilleen. Mika tiesi mistä puhui.

Runon ja kirjan päivä tästä tuli, välillä poikkesin uimaan ja riippumattoon mietiskelemään. Kiva katsella kuinka ohuet pilvenhahtuvat taivaalla soutelee.