Täytän jo 65, eikä yhtään tunnu siltä. Aamulla pinnittävä radioon suoraan lähetykseen. Ajattelin ettei sinne kukaan soita, sen takia käskin edes Vesan yrittää. Mutta niitähän tuli oikein kivoja ja yllättäviä onnitteluja siinä määrin, että Pitko ja Tauno eivät päässeet läpi – niin kertoivat. Ihmeellistä. Tekstiviestejäkin sateli. Eikä yhtään pottuilua (päästetty läpi), jollaisia ounastelin, vanhasta muistista. Tulin niin hyvälle tuulelle, että ohjelmastakin kehittyi aika lennokas, väittivät kuulijat.

Alman kanssa juteltiin, kun tyttö yöpyi Sepänkadulla. Hän käy vielä Puolassa ja palaa sitten Turkuun. Iltapäivällä ajeltiin Ainon kanssa Kyröön Ruoveden kautta (tärkeä noutoasia, josta myöhemmin) ja mikäs odotti Viehätyksessä: Marjan laulu ja lahja ja kauniisti veljensä kanssa laittama rapupöytä. Kyllä meidän kelpasi, ja helan går kaikui.

Kaikenlaisia ilostuttavia viestejä ja onnitteluja pitkin päivää. Ei voisi syntymäpäivä sujua paremmin. Maisemakirkossa jäi nyt ehtoolla käymättä, anteeksi vain Katariina, mutta rapupöytä piti hallussaan eikä ollut kuutamoakaan. Kaikkea muuta olikin yllin kyllin. Eipä kaivattu taiteiden yötä, ja maaottelukin jäi vähälle huomiolle.

Tämä on hyvä ikä, tähän asti paras. Tuntuu että viimein osaa ja ymmärtää jotakin, eikä nuoruuden kipinä ole vielä sammunut. Marjan mukaan ikuinen pikkupoika elää ja voi hyvin sisälläni. Yritän väittää, että viisauttakin on karttunut, mene tiedä. Onnea ainakin, yli kohtuuden.