Aamusumussa Helsinkiin, miltei vaarallisen tiheä huntu tiellä.

Poikkesin Ailan luona Arkadiankadulla, siellä hilpeili päiväkirjansa julkaissut runoilija virkeän oloisena. Hesarissa Pertti kirjoitti Ailan kirjasta asiallisesti ja korrektisti, ehkä vähän innottomasti. Turkkarissa Kaisa Kurikka hehkutti huomattavasti enemmän, samoin Matti Kuusela Aamulehdessä. Arvostelumenestys näyttää hyvältä. Selasin kirjaa ensihätiin, huomasin että toimittaja Anna-Liisa Haavikko on sieltä täältä vähän sievistellyt Ailan turskia sanontaa ja jättänyt jotakin pois, hienovaraisesti tietysti. Minä siteerasin elämäkerrassani alkuperäistä päiväkirjaa uskollisesti, semmoisena kuin sanat olivat kirjoittajalta lehdille pudonneet. Tutkittava tätä versiota tarkemmin kunhan ehdin.

Oli näet paineltava vielä yksille illallisille, nyt Kämpiin, minne kokoontui WSOY:n kirjailijoita. Aila ei jaksanut lähteä, mikä oli pettymys, olisin saanut hänet vaikka pöytädaamikseni. Mutta tietokirjoista vastaava Mari Wärri hoiteli iltaseuraa oikein hauskasti, ja sanailihan siinä pöydässä savolaiskaksikko Lasse Lehtinen-Jukka Parkkinenkin joten ikävä ei tullut. Liisa Keltikangas-Järvinen selvitti toiselta puoleltani sosiaalisten taitojen ilmenemismuotoja meillä ja muualla. Saatoin toivottaa hänen kavaljeerilleen, vanhalle koulukaverille Eero Huoviselle onnea, vapautta, iloa ja elämyksiä. ”Mitä näistä eniten”, tiukkasi Eero. Iloa! ilman muuta.

Palkintoja jaettiin (Aila sai poissaolevana) ja hyviä puheita pidettiin. Anna Baijars kävi rohkeasti härkiä sarvista ja tunnusti kipeät kysymykset, mutta myös kestävän rakkautensa kirjoihin. Paavo Hohti ja Matti Klinge (palkittu hänkin, syystä kyllä) maalailivat kauniisti Werner Söderströmin (täyttäisi 150 vuotta) elämää ja kustannushistoriaa vähän laajemminkin kuin tästä päivästä… Kirjailijat istuivat kiltisti pöydissä, pokkasivat palkintonsa ja kävivät korkeintaan tupakkatauoilla haukkumassa kustantajan riistäjänotteita, hyvin syöneinä ja juoneina.

Tämä kaikki vaikutti minuun niin, että seuraavana päivänä tartuin Kai Häggmanin Södikan historian ensimmäiseen osaan ja luin sitä ihan järjestelmällisesti toistasataa sivua ja huomasin hyvinkin hyödylliseksi teokseksi Juhani Ahoa ajatellen, niin keskeinen kirjailija hän oli yhtiön alkuvaiheissa ja myöhemminkin.

Mutta Kämpin illalliset jatkuivat siis iloisesti baarin puolella Mari Wärrin jatkaessa huolehtivaa ja anteliasta emännyyttään. Astelin yössä kotiin enkä suuremmin edes horjuen.