Silmitellään oloa Helsingissä. Eilen tultiin omenakorin ja lukuisten nyssyköiden kanssa Sepänkadulle. Tullessa poikettiin reitin varrella Töölön kirjastoon, missä Kari Uusitalo ja Sakari Toiviainen esittelivät vasta ilmestynyttä teostaan Valkokankaan Waltariana (WSOY) – katseltava pian tarkemmin, mitä uutta pojat ovat löytäneet.

Täällä sitä taas heräillään ja käydään aamulenkillä. Lehti rapsahtaa tutunomaisesti luukusta kello neljä. Eipä tarvitse painella yhteislaatikolle, mutta en voi myöskään tavata Taunoa tai Ristoa ja vaihdella kuulumisia. Tähän on sopeuduttava.

Anja puhui mediakyökissään hyvin Ruotsin mörködemokraateista ja heihin kohdistuvasta fobiasta. Viisaampaa olisi tarkastella ilmiötä kuin torjua se suoralta kädeltä. Petri Nevalaisen auktorisoimaton Niinistö-kirja ei kummoisia kehuja ole saanut, mutta tekijä korosti oikein, että maailmalla tällaiset ovat yleisiä. Auktorisoimatonkin pitäisi vain tehdä kunnolla. Kuolleista on pikkupakko tehdä kirjat ilman kohteen lupaa ja läsnäoloa.

Sanoo tai tekee Vanhanen mitä vain, koko media tärähtelee. Tuskin nämäkään perhesyyt urkkijoita tyydyttävät, lisää halutaan kaivaa. Kylmästi Matti torjui puolueen osallisuuden oikeusprosessissa; no onhan puolue sentään ollut kaulaa myöten mukana asioissa, joista pääministeri on nostettu kuivumaan. Se ei kommenteissa kuulu. Ei tietenkään puolue voi sekaantua itse kuulemiseen, mutta voisihan se kuulla ainakin hienoisen itsesyytöksen sisimmästään.

Helsinki-kirjoista keskusteltiin Tieteiden talossa, sopiva tuliaisohjelma. Jörn Donner luetteli 10 kärjessä Helsinki-kirjoja, muuten kohtalainen lista, mutta Waltari puuttui minkä Jörkka itse totesikin. Parhaat puheenvuorot käytti Laura Kolbe, Pertti Mustonen ja Marja-Liisa Rönkkö täydensivät. Kohtuullista että Väinö Tannerin Näin Helsingin kasvavan nousi esiin erinomaisena mikrohistoriallisena dokumenttina, minäkin sitä käytin taannoin romaanitöissäni. Tilaisuus oli Tietokirjailijoiden järjestämä, olikohan Helsinki-seurakin jotenkin mukana.

Sen verran ehdin katsella Valkokankaan Waltarianaa, että kuvitus on antoisaa ja kirja muutenkin runsaine sitaatteineen ja asiatietoinen hyvä lähdeteos. Waltari alkaa olla jo melko hyvin tutkittu ja kartoitettu, kun ensimmäinen väitöskirjakin tuli keväällä, mutta tieteellistä tutkiskelua vielä riittäisi. Pikkuvirhe, Kari (niillä minuakin on kiusattu): s. 13 Waltarin syntymäpäivä on 19.IX eikä 19.X. Katsotaan mitä muuta löytyy..