Merkillisen toimelias aamu. Ensin kiidin Pasilaan vanhaan tuttuun Pöllölaaksoon Studio 55:n ohjelmaan, tapasin tuttuja, Anja Snellmanin ja Barita Rosenströmin, Ilkka Vainionkin jolla on syntymäpäivä, ja sitten vain penkkiin Pirjo Haapojan kuulusteltavaksi – hänellä puolestaan nimipäivä. Menihän se, eloisaa johdattelua, ainakin kiittelivät etten mokannut. Ja tekstiviestit vahvistivat: suorastaan tyylikkäänä pidettiin ohjelmaa. Hauskinta oli katsella vanha uutispätkä häistä 1997, en kai ole sitä kunnolla nähnytkään. Nykyistä onneani ei ehditty sivuta, ehkä parempi niin. Menneen elämän naiset ja yksi nykyinenkin, siis Aila Meriluoto, hyvin edustettuina.

Studiosta Kaupunginteatteriin, missä luettiin kahden näyttelijän voimin muuan näytelmä, paikalla johtajia ja dramaturgeja sekä minä hieman vavisten kuulemassa, mitä siihen tekstiin on tullut laitetuksi. Mutta hyvinhän se meni, urheasti lukivat läpi. Tuntuu että tekstistä vielä sikiää esitys, mutta koska ja mille näyttämölle, jäi vielä arvoitukseksi.

Nyt kun Marjakin on palannut kiertomatkoiltaan, on taas rauha ja lämmin lempi kotona, antaa syksyn tuulla ja viuhua. Luen parin hyvän kaverin kirjaa vuoron perää, Jukka Rislakin hurjaa Pelon sektoria ja Juha Vakkurin uhkarohkeata matkakirjaa Afrikan poikki, jälkimmäistä jatkan, kesällä se pysähtyi johonkin jännään kohtaan. Aikaansaavia, pelottomia seikkailijoita ja kirjoittajia molemmat, tunkeutuvat salaisuuksiin ja vyöhykkeille, joista kertovat tyyneen tapaan hirvittäviä asioita, todenperäisiä epäilemättä.