Johan oli näytettä Vesa Sirénin tekstin tuottamisesta Hesarissa. Ei ole koskaan Sibelius-kilpailua näin näyttävästi pohjustettu. Poliittisia trillereitä liittyy kilpailun historiaan, nyt on aika lenseämpi.

Kun SK esittelee puolestaan uutta maahanmuuttajakirjallisuutta laveasti, on Riitta Kylänpään artikkelissa muuan rajoitus ja puute. Hän ei tunne parasta suomalaista maahanmuuttoromaania, Anja Snellmanin tämänsyksyistä Parvekejumalia. Kesällä jo päätin tähän tarttua ja nyt vasta luin, Marja sen selvitti aikaa sitten.

Anjalla on merkillinen taito nähdä ajan ilmiöitä elävästi, saada ne kieleltään helähtämään. Hän tutkii aiheet, mutta osaa myös eläytyä, omaa jonkun intuition vieraaseen, jonka tekee tutuksi. Tässä romaanissa hän kuvaa nautittavasti muslimien rajatilaa täällä kylmässä pohjolassa: kuinka omasta uskosta ja tavoista tahdotaan pitää kiinni (varsinkin isä tahtoo ja äitikin), mutta kuinka normit väkisin alkavat murtua lasten kohdalta kohtalokkain seurauksin. Romaanin näyttää kulttuurien välisen seurustelun ja nirhauskohdat siinä. Sopeutuminen ei ole helppoa, koska se ei ole toivottavaa juuri missään kohdin. Halkeama kulkee sukupolvien välillä. Tämän perheen vanhemmat haluavat oman uskonmaailman keskelle normitonta Suomea.

Lukijan suosikki Anis vetää kaikki sympatiat uteliaisuudellaan, pelailunhalullaan, tasapainoilullaan. Lukija osaa pelätä pahinta, silti loppu tulee tyrmäävänä. Olisiko romaanin heikkous tuo lyhyiden lukujen levoton sälinä, joka ei suo kunnollista mahdollisuutta paneutua henkilöihin. Käännynnäisten yhteisö on kiintoisa, mutta jää etäämmälle. Lankoja solmitaan lopussa kovin nopeasti yhteen.

Jo erinomaisessa romaanissa Lemmikkikaupan tytöt oli tyttöparin Jasmininin ja Lindan kuvaus kuin vierestä reväistyä, tässä vähän samaa Aniksen ja Wandan kohdalla. Nämä kuviot Anja hallitsee, tuntee trendit ja sanaston. Onko muka ”oikea” maahanmuuttaja ainoa omien ongelmiensa kuvaaja? Parvekejumalat näyttää että ei välttämättä. On ehditty epäillä, onko tällainen sepite aitoa. Ainakin kirjan välittämä maailma tuntuu aidolta. Silloin sepite onnistuu.

Anja Snellman ei ole muistaakseni ollut aikoihin (koskaan?) Finlandia-ehdokkaana. Hän ei kuulu raatien suosikkeihin. Mikähän siinäkin kiikasta. Liian tuottelias, trendikäs, näkyvä, tehokas? Liian ammattimainen. Mene tiedä.

PS Onhan Anja ollut kerran ehdolla Kaurasena Ihon ajalla 1993. Eikä sen jälkeen! Aika hämmästyttävää.

Kuuntelin eilen illalla radiosta virolaista runoutta ja musiikkia pitkän rupeaman. Ohjelma heitti taas Krossin pariin, luen novelleja kokoelmasta Halleluja, aivan mainioita. Kross kertoo leppoisaan tyyliin jutustellen traagisia, yllättäviä, viiltäviä tarinoita.

Tietysti oli myös käytävä Martin markkinoilla tänään, parhaat markkinat, kovasti väkeä, monipuolista tarjontaa. Erkki Tuomioja puhui Jaan Tönisonista, löysin jonkun kirjan ja levyn ja kaikenlaista muuta, hyvät lammasnahkahanskatkin hukkuneiden tilalle. Tervetuloa talvi. Tallinnan juhlavuosi lähtee komeasti liikkeelle.