Bo Carpelanista kirjoittaa Pekka Tarkka hienon nekrologi Hesariin, siihen ei ole lisäämistä. Veteraanit poistuvat, Jomppa Ojaharju äsken ja nyt Bo. Jompan kanssa joskus kohtasimme, Kosmoksessa tai muualla, hänhän oli hyvin kontaktihaluinen ja reipas ottelija lyhyissäkin sananvaihdoissa. Hänen kirjailijakohtalonsa askarrutti. Kuinka hänestä tuli omakustanteiden itsemyyjä, sitkeä sinnittelijä siinäkin vaiheessa. Bo oli hänen aristokraattinen vastakohtansa.
  Carpelan väitteli Gunnar Björlingistä 1960. Ei hän ainoa akateemisesti kompensoitunut kirjailija ole, Kirsti Simonsuuri tai Markku Envall tulevat heti mieleen. Samalla muistan A. Tuurin ja E. Paasilinnan hauskan keskustelun (jommankumman esseeseen ikuistettu), missä herrat pohtivat, onko yhtään merkittävää kirjailijaa, joka olisi suorittanut yliopistotutkinnon kirjallisuudesta. Eivät muistaneet yhtäkään, tietenkään.
  Christer Kihlman oli ruotsintanut Molièren näytelmän Den Girige, jonka näimme ensi-illassaan Lillanissa. Suhahti siinä teatterihistorian siipi, kodikas Lillan täyttää jo 70 vuotta. Oma katsojanhistoriani on noin puolen vuosisadan ikäinen. Aina olen siellä viihtynyt, niin tälläkin kerralla. Asko Sarkola on virtuoosi Harpagonin housuissa, aivan suvereeni jalkojensa kulloistakin asentoa myöten. Huomio kiintyikin Sarkolan ruumiinkieleen, se kertoi enemmän kuin sanat tai naamanväänteet. Jos vertaa muistikuvaan, jonka Masi Viirosen äänenmuunnosta myöten järkyttävä suoritus jätti aikanaan TTT:ssa, niin tämä oli sulavampi, elegantimpi, samalla jotenkin rujompi-luistavaa ja karheaa salonkiteatteria. Pieni näyttämö on kappaleelle eduksi. Ralf Forsströmin lavastus mainio, osuvasti saiturin maailmaa karakterisoiva.
  Lillanin ensemble noudattaa kamariyhtyeen tavoin Neil Hardwickin ohjauspuikkoa ilmeisen vaivattomasti, palvelijoita myöten. Eeva-Liisakin siellä huiskutti olemattomia pölyjä, häneltä saimme liput, kiitos vaan.
  Painelimme kiljahtavassa pakkasessa vielä Königin yläkertaan lämmittelemään, hyppimään K50 discoa, joka puolestaan täytti vasta viisi vuotta. Johtajatar Lilu oli vauhdissa ja kehui joukkojaan: viisi vuotta eikä yhtään järjestyshäiriötä. Siellä onkin tanssiväki jatkuvasti lisääntynyt, fiksuuntunut ja kaunistunut. Nautimme sähinästä ja liikunnosta puoleen öihin.