Jätin avaimet ja raporttia Villa Linnan kaudesta Vuokko Tarpilalle Södikalla. Olen valmis uuteen kierrokseen, siellähän käykin kantakundeja kuten huomasimme, mm. Matti Mäkelä, joka on ansiokkaasti rehkinyt hänkin, hankkinut moottorisahan ja polkupyöriä. Minua miellytti Matin taannoinen kolumni poliitikkojen rakastamisesta ja siitä, että media ei ole itseään korjaava systeemi kuten tiede. Kun ajojahtia aikansa on jatkettu ja poliitikko lopulta vapautetaan syytteistä, media ei reagoi saati harjoita itsekritiikkiä, vaan siirtyy uusiin uhreihin. Noinhan se suunnilleen menee. No nythän Matti on sohaissut ampiaispesään kritikoidessaan Ylen henkilökuntaa ja teräväkielistä Minna Lindgreniä, siitä tuskin hyvää seuraa.

Suomalaisella Klubilla istuttiin puolestaan suomalaisen kirjoituskilpailun uutta kierrosta Ari Huovisen johdolla ja hiottiin hyviä otsikoita, joista minunkin tekisi heti mieli kirjoittaa, jos olisin koulussa. Palkinnot jaettiin kun olimme matkoilla. Oululainen voittaja kirjoitti oivaltavasti Ahon Yksinistä (näin kammottavasti nimeä on taivutettu jopa käyttämissäni lähteissä, samoin Ilpo Tiitis-vainaa käytteli tätä muotoa muinoin seminaareissa ja sai Kai Laitisen ärähtämään) – toivottavasti juttu pian julkaistaan esim. Suomen Kuvalehdessä. Lienee Kalevassa ollutkin? Ahon teoksia ilmestyy paketti uusina painoksina, kuulin Södikalla. Jokunen luentopyyntökin on tipahdellut, joten juhlavuosi säteilee vaikutustaan.

Kun palasin iltapalalta, Marja katsoi Kruppin tragediaa ykköseltä, liityin mukaan, tuskin turhaan: huolella ja hienosti tehtyä epookkia ja historiaa tulee muualta, meillä näihin ei liikene varoja eikä kai enää tahtoa tai taitoakaan vai kuinka. Mutta puisevahkoa Portugali-matsia en jaksanut kuin ensimmäisen puoliskon. Lopputulos näytti selvältä.