Kotisatamassa pitkän kiertelyn jälkeen. Sitä paitsi paluu aikaistui päivällä, kun tuli hälytys satamalakosta. Mutta kaikki hyvin, täällä tuulee ja tuiskuaa ( ainakin eilen kun rantauduttiin). Kiittää saamme ja huokaista, kun matka sujui niinkin hyvin, lähes täydellisesti.
Luxembourgista lähdimme maanantaina, kun ensin katsastimme huikean laakson ja sitten Miikka Heinosen valokuvataidetta siellä laakson pohjalla sijaitsevassa vaikuttavassa galleriassa. Miikka on Veeran puoliso, heillä illastimme sunnuntaina. Täysin luxembourgilaistuneita suomalaisia, Miikka on vasta heittäytynyt free lance valokuvaajaksi, kansainvälisesti jo muutamaan kertaan palkittukin.
Oli aikomus ajella lopuksi rauhallisesti pieniä kyläteitä ja ihailla saksalaisia maisemia, mikä hyvin onnistuikin. Kiertelimme Koblenziin, joka vaikutti ensin kalsealta kaupungilta, mutta vanhassa ytimessään paljastui viehättäväksi kyläksi, ja sieltä löytyi mainio hotelli Moselin ja Rheinin risteyksestä, tämä komeasti nimetty Hotel Metropol, ihan kodikas maja. Kahdeksallakympillä vietimme hyvän yön.
Tiistai oli matkan maisemallinen huippupäivä; ajelimme Rheinin varsia, välillä lossilla yli, katselimme komeita linnoja korkealla vuorilla ja tyynesti soljuvaa virtaa, lounastimme matalan majan terassilla virran varrella Bad Godesbergissa ja jatkoimme siitä Sieg-virtaa pitkin tosi kiemuraista tietä aina semmoiseen kylään kuin Freudenberg, joka olikin nimensä arvoinen, varsinainen ilonlinna maalauksellisine taloineen, kaikki samaa tummin tervatuin kehyksin varustettuja valkeita rakennuksia. Yhteen niistä asetuimme, Hotel Zum Alten Fleckeen, jonka nimen historian luimmekin jostakin seinätaulusta; kuin olisimme alpeilla majailleet (sama hinta kuin edellisyöstä). Jotenkin näillä main on viihtyisää, pittoreskia, ja yhtä mieltä olimme siitä, että näkemämme Ranskan tasaiset maisemat vähän rähjäisine vanhoilleen kellahtaneine kylineen kalpenivat.
Sinne Freudenbergiin tulikin tieto lähestyvästä lakosta Vuosaaren satamassa, joten otimme suoran suuntauksen kohti Lyypekkiä ja hyvin ehdimme sinne keskiviikon iltapäiväksi, ehdimme kierrelläkin, katsella taasen Buddenbrookien taloa ja nauttia sen pakollisen muhkean wienerschnitzelin kirkkotorin varrella vanhassa tiilisessä ruokalassa ennen kuin oli ajeltava Travemündeen ja jonotettava pitkähkö rupeama laivaan, mitä odotusta kyllä käytettiin hyväksi terminaalin halpamyymälässä. Muutama laatikollinen viiniä varustaa meidät juhannukseen saakka.
Laivalla oli parempi hytti kuin viimeksi, joten kotimatka sujui autuaallisen levon ja luvun merkeissä. Satelliitti näytti tv:n kautta kotoiset tunnelmat: homokeskustelua, aborttikysymystä, perustuslaillisten riemukulkua, pikkupuolueiden vaalitenttiä, tuttua ja vaisua. Jos joku haksahtaisi keskustelussa ranskalaiseen eloisuuteen, häntä pidettäisiin hurahtaneena. Täkäläiset kylähullut ovat rauhallisempaa sorttia. Mikäs heidän joukkoonsa on taas solahtaa.
Syvä huojennus ja kiitollisuus valtasi mielen kuukauden kiertolaisuuden jälkeen, niin autuasta ja hauskaa kuin olikin matkailla neuvokkaan vaimoni kanssa, jonka kartanlukutaitokin (muutaman harhailun ja pienen sananvaihdon jälkeen) koheni huomattavasti. Kiitos myös uskolliselle kulkuneuvollemme viininpunaiselle Fransulle, jonka on taas totuteltava tuiskuileviin suomalaisiin maanteihin kesäkengissään – kas mannermaalla ei enää suvaittu nastoja. Hyvin kuljetettu tänne Sepänpuiston laidalle saakka (kaikkiaan 2975 km).