Oli kiirehdittävä turhan varhain Ilmajoelta, sillä halusin ehtiä entisen oppilaani Teemu Paavolaisen väitöstilaisuuteen Tampereelle. Teemu heitteli ideoitaan seminaariesitelmissään jo tämän vuosituhannen alussa kun hoidin professuuria, ja niitä silloin vähän mietimme. Hänen aiheensa on Teatteri/ekologia/kognitio eli Esiintyjän ja esineen vuorovaikutuksesta Grotowskin, Kantorin ja Meyerholdin ohjauksissa. Kuulostaa vähän vaikealta, mutta esinemaailman, lavastuksen merkityksestä teatterissa oli yksinkertaistaen kysymys.

Seuraajani Hanna Suutela oli kaunis kustos Kellariteatterissa pidetyssä tilaisuudessa, vastaväittäjäksi oli roudattu Dr. John Lutterbie New Yorkista, lähempää ei kai löytynyt asiantuntemusta Teemun hivenen koukeroiseen tieteeseen. Keskustelu käytiin englanniksi, rennosti ja äärimmäisen abstraktisti, vähän ponnistellen sentään pysyin kärryjen aisalla, vaikka teatteritiede on jo mennyt menojaan ulottuviltani. Uutta on huimasti edistynyt digitaalinen havainnollistaminen, joka suuresti auttaa tämäntapaisten visuaalisten ideoiden välittymistä.

Mutta ehkä oli vähän liiallista yrittää keskittyä esineiden ekologisiin teorioihin huumaavan helteen keskellä teatterin viileässä pimeydessä (varsinkin kun tulin suoraan mitä elävimmästä teatterista), joten luovutin tunnin keskustelun jälkeen ja livahdin takaisin maalle saunan lämmitykseen. Karonkkaan palaamisen jätin suosiolla, liika on liikaa minullekin. Mutta olutkolpakkoni kohotin saunalla Teemun kunniaksi, komeasti poika veti pitkän marssin maaliin saakka!

Että oli järven vesi lämmennyt, mutta virkisti silti. Näin tämäkin tapahtumista rikas viikko vierähti onnelliseen päätökseen saakka.