Taipaleenjoen uusi ensi-ilta Ilmajoella. Keräsimme joukkueen, ohjaaja Sina Kujansuu ja pianotaiteilija Maila Böhm liittyivät oopperaretkeen. Siis maantielle.

Majoituimme tuttuun Palon Kortteeriin, jossa ei ole turhia mukavuuksia, mutta väljyyttä ja oma rauha. Lounaalle riensimme Kestikartanoon, jota Nina af Enehjelm pitää toista kesää ja aikoo pian jo luopua. ”Liian kallis harrastus”, hän kommentoi. Emme ihmettele. Sesonkia riittää lyhyen aikaa, ja talo on suuri, komeasti kunnostettu, mutta varmasti raskas ylläpitää. Nina apulaisineen järjesti ystävällisesti hyvän lounaan, vaikka paikka ei ollut vielä päiväsaikaan edes auki. Illalla oli sentään tulossa iso ryhmä.

Iltapäivään oli laitettu talvisotaseminaari kaupungintaloon, ja sitähän oli mentävä seuraamaan. Heikki Sarmanto esitteli omaa talvisotarequiemiään näyttein, Ilkka Kuusisto puolestaan tätä meidän oopperaamme. Välissä nähtiin talvisodan katkelmia propagandaelokuvista ja kuultiin niistä kommentteja. Valtaisaa tämä myöhäinen talvisotainnostus: on perustettu peräti Talvisotayhdistys (sata jäsentä), joka puuhaa sodan muistomerkkiä Kasarmitorille Helsinkiin. Mikähän häkkyrä siitäkin taas tulee? Aihe on tietysti hyvä.

Sittenpä astelimme ooppera-areenalle joen rannalle. Sama talvinen näkymä otti meidät vastaan kuin viime vuonna, hyvänä kontrastina autereisen helteiselle illalle. Katsomossa tarkeni paitahihasillaan. Tuttua joukkoa tapasimme alkuryypyillä, maestro Ilkka rouvineen ja seurueineen, idean eräs alkuisä Tauno Äijälä ja Katja puuhakkaana kuten aina. Toive Tynjälä tyytyväisyyttään myhäillen, Timo Kosonenkin alkaa uskoa oopperan menestykseen: se jatkaa ensi vuonna jo kolmatta kesäänsä.

Ja hiton hyvä se onkin! Loistavasti sävelletty, laulettu, ohjattu (hyvä Tuomas Parkkinen!) ja esitetty. Olimme aivan otetut ja kurkkua kuristi monessa kohtaa. Jyrki Anttilan (Dolmatovskin) aaria ”Olen nähnyt mä jokia monta…”, johon Juha Kotilainen (Jylhä) vastapuolelta yhtyy, on aina yhtä vaikuttava. Kirstinä oli uusi tähti Mari Palo, hurmaavan sarkastinen ja hieman piikikkään sensuelli tulkinta, ihana. Kuoro oli uljaassa vedossa. Kaikki suoraan sanoen helvetin hyviä, ja orkesteri soitti Mikk Murdveen johdolla salskeasti, täsmällisesti ja tyylilajia sulavasti vaihdelle. Ilkkahan on pannut lomaan (väitti että ne olivat jo libretossa) tuttuja osuuksia, Sillanpään Marssilaulusta Taneli Kuusiston kuolemattomaan mukailuun saakka. Myös puna-armeijan esitykset ovat näkemisen arvoisia, varsinkin talvisodan Volgan lautturit! Jotkut pikku poikkeamat historiasta ovat kaiketi väistämättömiä ja taiteellisen tavoitteen sanelemia. (Olisiko Jylhän komppanian onneton tulikaste pitänyt sittenkin olla paremmin mukana? Sitä Soinin miehet kyselevät.) Mutta upea joulukohtaus ja sen keskeyttävä taistelu motivoivat kyllä tehdyn valinnan.

Kävisi pitkäksi luetella kohokohtia. En librettoa kirjoittaessani koskaan kuvitellut, että tästä näin hieno voisi tulla. Kannattaa siis jatkaa kolmanteenkin kesään 2012. Sen jälkeen on tulossa uusi kiintoisa (poliittinen) ooppera, josta kuulimme vihiä.

Viihdyimme kaupungintalon jatkoilla hyvän aikaa ennen kuin vetäydyimme hyvässä järjestyksessä Palon Kortteeriin omille hilpeille jatkoille.