Yksi huvittava piirre tässä on sellainen, että jos vain sivuan (hyvin harvoin) entisen vaimoni Katrin jotakin esiintymistä (myönteisesti tietysti) aina siitä joku nimetön kirjoittaja pillastuu. Hän on ikään kuin yhteistä omaisuutta, johon ei kajota muuten kuin hillittömin superlatiivein, muuten tulee takkiin heti. Hauskaa kansaa tämä iskelmäkansa.

Jumesniemen tilaisuudesta jäi kertomatta, että siellä soitettiin haitaria ja yhteislaulettiin kovasti ja lausuttiin välillä runoja, joten täysipainoista oli. Yhteislaulu olisi hyvä ennen esitelmää muulloinkin, avaa kielen ja lämmittää mielen.

Laxnessia luen edelleen, paksuja kirjoja. Hänellä on spontaani tapa kertoa siten, että samassa lauseessa hän saattaa kääntää epäsuoraksi tai suorastaan repliikiksi sitä mitenkään osoittamatta. Teksti ryöpsähtelee kuin vuoripuro. Kertoo innoituksesta ja kovasta vauhdista, kertomisen hurmiosta. Viileätä pilkun viilausta ei esiinny.

Terapiat alkoivat jälleen uusina. Kiehtova sarja, nyt tietää mitä on tehtävä myöhään illalla. Olemme tohtori Paulin terapiassa. Alkoikin taas lupaavasti, intialainen jäbä on hyvä vastapeluri.