Olipa vaan ajettava viimein sinne Seleentakusten kesäteatteriin Ikaalisten Röyhiön perälle, josta on monta juttua kuultu. Kun Marja lähti lapsenlapsen paimeneksi Turkuun, Artsi suostui ajomieheksi ja Saarakin mukaan; pyörällä matka olisikin aika tappava näillä helteillä.

Suti Aittoniemi on taannoin näytellytkin muhkeasti meillä Myllykolussa ja tehnyt aiemmin yhden näytelmän Röyhiöön; tämä Lentäjäluutnantti Linkreenin kiimaviikko on toinen. Mitähän tästä voisi sanoa. Paikka on mainio notkelma kylätalon pihasta ja katsomoa laajennettu, jotta siihen mahtuu 500 katsojaa. Katsomo tuli täyteen suomalaisia. Jotakin tässä siis täytyy olla.

Sutin näytelmä on niin sui generis, omaa luokkaansa, että se oikeastaan putoaa kokonaan hyvä-huono akselilta. Sitä ei voi verrata mihinkään. Se on äärilleen venytetty vitsi, joka esitetään paikallisin voimin niin lapsellisen kömpelösti, että siitä melkein viehättyy ellei välillä kiusaantuisi. Se on reilua junnaavaa vanhanaikaista kyläteatteria, jossa kaikki asiat selostetaan perusteellisesti. Sutin kunniaksi on mainittava, että hän ei urheile vituilla ja perseillä kuten niin monet tekstinvärkkääjät. Hän kertoo sakean jutun jotensakin puhdashenkisesti, omalla tavallaan kuten sanottu. Ronskeimpia lohkaisujaan hän tuntuu säästelleen.

Samaa aihetta, laestadiolaisten ja varsinkin korpelalaisten seksuaalitapoja on aiemmin käsitellyt Ilpo Tuomarila huomattavan räikeästi ja suoden näyttelijöille anteliaita itsehäpäisyn tilaisuuksia. Tässä pysyttiin hyväntuulisesti kohtuuden rajoilla, vaikka annettiin ymmärtää kaikenlaista. Suti voisi olla kohtalainen vanhan kansan novellisti, kun saisi hyvän editorin tuekseen.

Mutta mietteisiin joutuu, kun laittaa rinnakkain tämän ja Hämeenkyrössä nähdyn Kuningasjätkän. Kumpikin varsinaisia perussuomalaisuuden havaintoesityksiä. Ja kumpikin muuten naisen ohjauksia, tämä Marja Nurmisen. Tuloksena yksiselitteistä seksivoittoista hyvää makua karttelevaa pölhöteatteria, joka tahtoo näyttää kuinka helposti höynäytettäviä naiset ovat. Aikamme tiedostavan naisen luulisi vajoavan myötähäpeästä penkin alle. (Saara melkein vajosi, mutta säilytti malttinsa.) Onko katsojakunta tahallaan taantunut jonnekin 40-ja 50-lukujen mieltymyksiin? Jolloin eliittiä irvaileva kansanomaisuus Repe Helismaan johdolla vietti riemuvoittoja. Mille kansa oikein nauraa? Tässä kahteen kertaan niinkin tuoreelle tokaisulle kuin: ”Haista paska!” Tee näille sitten jotakin kohottavaa teatterintapaista.