Oi Odessa, sä hurmasit mun niin, niin Odessa, jään unelmiin… No ihan niin ei käynyt, mutta viehättävä valkea, vehrein puistokaduin varustettu kaupunki on Odessa. Nähtiinpä kuuluisat portaat heti satamassa ja niitä myöhemmin laskeuduttiin, noin parisataa askelmaa. Harvoin on elokuva (Panssarilaiva Potemkin) tehnyt jotkut raput niin maineikkaiksi.

Mutta muutakin ihmeellistä kohtasimme, erityisesti Kirjallisuusmuseon, joka pienen kyselyn jälkeen löytyi siitä Gagarinin palatsista läheltä oopperaa.

Jo rakennus on uhkea ja museo paljon valtavampi kuin osasimme odottaa. Olikohan kukaan pistänyt nenäänsä sinne koko viikolla, joka tapauksessa ystävälliset tädit sytyttelivät valoja huoneisiin sitä mukaa kun kuljimme. Ja huoneita oli 17 komean salin ympärillä. Ne esittelivat koko Venäjänmaan mahtavan kirjallisen perinnön antiikin vaikutuksista alkaen, mutta kehitys näyttää museossa pysähtyneen jonnekin 1980-luvulle. Tavattoman runsaasti ensipainoksin, käsikirjoituksin, sanomalehtileikkein, valokuvin, iskevin kollaasitauluin ja aikakautta luonnehtivin esinein museo on koottu. Kun olimme kaikki vaeltaneet olimme aivan pyörällä päästämme, ja sadat tuntemattomat suuruudet jos tutut klassikotkin vilistivät silmissämme. Tällöin johtava täti neuvoi, että alakerrassa on vielä sota-ajan kirjallisuuden erikoisosasto! No sekin oli tietysti selvitettävä. Uskon vakaasti, että tämä Odessan palatsi on maailman paras ja perusteellisin kirjallisuusmuseo. Vai onko Venäjänmaalla vielä sen ylittävää?

Silmäilimme myös Londonskaja hotellia, jossa Mannerheim oli toipumislomalla syksyllä 1917, jolloin vallankumous puhkesi. Muistelimme hänen seikkailurikasta junamatkaansa Odessasta Pietariin, edelleen Helsinkiin ja lopulta Vaasaan. Siitä kerroinkin luennossani illalla, samoin Isak Babelista, suuresta ja vekkulimaisesta odessalaisten kuvaajasta. Hauskoja tarinoita jos traagisiakin kirjoitti, onneton oli hänen loppunsa Stalinin puhdistuksissa.

Keltaisen kirjaston Odessalaisia on jo kirjaharvinaisuus, ottakaa uusi painos!